Kaksosperheet ja lasten harrastaminen

Mitä voi harrastaa yhdessä?

Koska arki kaksosperheessä saattaa tuntua hyvin työntäyteiseltä jo pelkkien arkisten hoitotoimien osalta, voi moni kaksosperheen elämään totutteleva ihmetellä, ehtiikö kaksosten kanssa harrastaa jotain erityistä tai onko se ylipäätään mahdollista.

Molemmat vanhemmat mukaan harrastuksiin

Perheen yhteinen vapaa-aika antaa toki moniakin mahdollisuuksia harrastaa kaksosten kanssa eri asioita. Vauvauinnit, vauvamuskarit ja vauvajumpat eivät ole suinkaan vain yhden lapsen vanhemmille tarkoitettuja ja soveltuvia aktiviteetteja. Niihin voi hyvinkin lähteä mukaan jo muutaman kuukauden ikäisten kaksosvauvojen kanssa. Tietysti on aivan luonnollista, että harrastaminen helpottuu, kun molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus lähteä toimintoihin mukaan. Kaksi vauvaa ei luonnollisesti pyöri kovin vaivatta piiriä yhden vanhemman käsillä vauvamuskarissakaan.

Tutut ja sukulaiset mukaan lasten kanssa harrastamaan

Vauvauinnissa kahden vanhemman läsnäolo on melkeinpä ehdoton asia, vaikkakin uintiharjoituksissa on paikalla tavallisesti yksi tai useampia ohjaajia, jotka voivat avustaa eri tilanteissa. Äiti-lapsi-jumppaakin harrastetaan kaksoslasten kanssa varsin yleisesti. Äiti tarvinnee kuitenkin jumpassa niin ikään avustajaa – joskus se voi olla vaikkapa jumpan ohjaaja – ja näin molemmat lapset pääsevät nauttimaan vauvajumpan iloista. Vauvamuskari saattaa olla myös kokeilunarvoinen asia. Joskushan esimerkiksi vauvojen isovanhemmat saattavat lähteä hyväksi avuksi toimintoihin mukaan. Siitä voi olla huvia ja hyötyä näin kaikille osapuolille. Sen lisäksi on olemassa – ainakin suuremmissa kaupungeissa – erityisiä kaksoskerhoja tai –ryhmiä, jossa on nimenomaan kaksosten ja kaksosvanhempien tarpeita silmällä pitäen suunniteltua ohjelmaa.

Harrastuksiin vain, jos hyvälle tuntuu

Kun lapset kasvavat ja he eivät olekaan enää höyhenenkevyitä vauvoja, saattaa harrastuksiin lähteminen yksin lasten kanssa tuntua varsin työläältä. Käyhän jo yksinomaan lasten kanniskelu, nostelu ja pukeminen työstä ja melkeinpä jumpasta, eli varsinaiseen jumppaan ei tule näin ehkä edes tarvetta hakeutua. Harrastuksiin kannattaa mennä mukaan, jos sille tuntuu. Jos jokainen nauttii tahollaan, ollaan oikealla tiellä, mutta jos harrastuksiin menemisestä tulee pakkoa ja työtä, ei se ole kenenkään hyvinvoinnin mukaista.