Mikä on eturauhassyöpä?

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä teollistuneissa maissa, kuten Suomessa. Aasiassa eturauhassyöpä on harvinainen. Syöpä syntyy kun solut eturauhasessa muuttuvat pahanlaatuisiksi. Vuosittain siihen sairastuu noin 2 000 potilasta ja määrä tulee kasvamaan väestön ikääntymisen myötä.

Altistavat tekijät

Kaikkia syitä ja altistavia tekijöitä ei täysin tunneta. Yksi syy sille, miksi sairautta esiintyy vähemmän itämaissa ja enemmän länsimaissa arvellaan olevan ruokavaliossa. Soijan ja rukiin syöminen pienentävät riskiä sairastua kun puolestaan eläinrasvat suurissa määrin lisäävät riskiä. Myös perinnöllisyydessä on oma altistava vaikutuksensa. Noin 20 % eturauhassyövistä esiintyy suvuittain. Myös ikääntyminen altistaa sairaudelle. Eturauhassyöpä on etenkin yli 70-vuotiaiden miesten sairaus, ja riski sairastua alkaa kohota 50 ikävuoden jälkeen.

Oireet

Oireet syövän alkuvaiheessa ovat lieviä tai täysin huomaamattomia ja sen takia syöpä onkin usein hankala huomata sen alkuvaiheessa. Tihentynyt virtaamisen tarve etenkin öiseen aikaan on yksi oireista, kuten myös virtsaamisen katkonaisuus tai heikkous, virtaamiskivut, verivirtsaisuus tai tunne siitä, että virtsarakko tyhjentyy täysin. Mikäli syöpä on ehtinyt jo leviämään, kipua voi tuntua myös lantiossa, lonkissa ja alaselän seutuvilla. Aina mikäli oireita esiintyy, kannattaa mennä lääkärin puheille tarkistamaan tilanne.

Hoito ja seuranta

Eturauhassyövän kuten monen muunkin syövän hoitoon vaikuttavat se miten syöpä on ehtinyt leviämään kehossa, potilaan ikä, kunto ja mahdollisesti muut sairaudet. Hoito valitaan myös sen mukaan mikä on hoidon ennuste ja potilaan elämänlaadun muutos. Aina syöpää ei välttämättä leikata. Usein leikkaamatta jättämiseen päädytään potilaan ollessa yli 70-vuotias, syövän olevan hitaasti kehittyvä ja paikallinen. Oireilevaa syöpää hoidetaan hormoneilla. Eturauhasen poistoon voidaan päätyä kun syöpä ei ole levinnyt etäpesäkkeittäin ja potilas on alle 70-vuotias. Riippumatta hoidosta, potilasta tulee seurata. Sairastumisen jälkeen tulisi seurata potilasta viiden seuraavan vuoden ajan puolen vuoden välein.