Mikä on priapismi ?

Priapismi on saanut nimensä antiikin kreikkalaisen hedelmällisyyden jumalhahmon, Priapoksen mukaan. Sairaus on pitkäkestoinen, jopa päiviä kestävä kivulias siittimen jäykistyminen, nk. kestoerektio, joka ei kuitenkaan yleensä ole missään tekemisissä sukupuolisen kiihottumisen kanssa. Tila on vaarallinen, tosin melko harvinainen.

Priapismin syitä

Jotkin masennuslääkeaineet kuten tratsodoni todennäköisimmin altistavat priapismille. Sairaus voi myös liittyä verisyöpään eli leukemiaan tai sirppisoluanemiaan. Erektiohäiriön tapaan joidenkin yleissairauksienkin epäillään olevan syynä priapismiin. Syy voi olla myös itse erektiohäiriön hoito ja esim. sen lääkkeiden yliannostus.

Priapismin hoito

Kotihoitona sairauteen voi käyttää kylmää käärettä tai vaihtoehtoisesti suihkua, kyykistelyä tai portaissa liikkumista. Sairaalassa sairautta hoidetaan imemällä siittimessä paikallaan seisova laskimoveri pois tai tekemällä leikkaus laskimoiden välille. Noin joka toisella hoito ei kuitenkaan valitettavasti tehoa toivotulla tavalla. Tällöin sairaus johtaa paisuvaisen hapenpuutteesta seuraavaan kudoksen arpeutumiseen ja impotenssin eli erektiohäiriön pysyvään muotoon.