Mikä on kivessyöpä?

Lukuisista muista syöpätyypeistä eroten kivessyöpää esiintyy eniten nuorilla aikuisilla, 25-35-vuotiailla. Se on nuorten miesten yleisin syöpä, mutta koko väestö huomioon ottaen melko harvinainen, sillä uusia tapauksia löydetään Suomessa vuosittain alle 100. Se on puolestaan erittäin harvinainen pienillä lapsilla ja vanhuksilla. Laskeutumaton kives on todettu varmuudella yhdeksi kivessyövän riskitekijöistä. Vaikka korjausleikkaus olisikin tehty lapsuudessa, ei riski kuitenkaan kokonaan ole poistunut.

Oireet

Kives alkaa tavallisesti kasvaa kivuttomasti ja pikku hiljaa suurentuu muuttuen kovemmaksi. Laajentumisen myöhemmässä vaiheessa voi alkaa tuntu kipua ja jomotusta. Tämä vaatii aina kiireellistä tutkimusta ja hoitoa. Lääkärin epäiltyä tunnustelemaansa kyhmyä syöväksi hän lähettää potilaan ultraäänitutkimuksiin. Lisäksi laajentumasta otetaan koepala ja potilaan verikokeen perusteella verestä yritetään löytää kivessyövän erittämiä aineita.

Hoito

Hoidon aluksi koko kives poistetaan leikkauksessa. Hoito jatkuu sädehoidolla tai solunsalpaajalääkityksellä. Mikäli syöpä havaitaan aikaisessa vaiheessa, siitä parantuu yli 90 %:n todennäköisyydellä. Havaitseminen ajoissa on elintärkeää, sillä kasvaimen ollessa primaarinen, se alkaa muodostaa etäpesäkkeitä jo aikaisessa vaiheessa, mikä voi olla kuolemaan johtavaa. Tämän vuoksi on hyvä valistaa nuorukaisia ja nuoria miehiä tarkastelemaan säännöllisesti kiveksiään. Kivessyöpään liittyy luonnollisesti riski siittiötuotannon heikkenemisestä.