Mikä on siitinsyöpä?

Siittimen syöpä on harvinaisempia miestentauteja. Kivessyövän vastakohtana sitä esiintyy yleisimmin iäkkäillä miehillä, joilla on mahdollisesti ahdas esinahka tai terskan ympäristön hygienia vaikeasti ylläpidettävissä. Ympärileikkaus todennäköisesti vähentää sairastumisen riskiä.

Syyt ja oireet

Siittimen syövän syitä ei perusteellisesti tunneta, mutta esinahan alle kerääntyvä smegma - juustomainen tuoksuva erite – saattaa altistaa sille. Myös aiemmin havaitut ja poistetut syylät tai papillooma sukupuolielimessä kasvattanevat riskiä sairastua. Siitinsyövän tavallisena oireena on kova kyhmy siittimessä ja pidemmälle edetessä voi syntyä haavauma tai haavaumia.

Hoito

Syöpä etenee melko aggressiivisesti ja sen vaarana on levitä muihin kudoksiin jo melko aikaisessa vaiheessa. Pienimmät kasvaimet on melko helppo leikata tai polttaa pois laserilla. Kasvaimen ollessa suurempi osa siitintä tai koko siitin joudutaan poistamaan. Lisäksi voidaan antaa sädehoitoa tai kemoterapiaa. Vaikka merkittävä osa siittimestä jouduttaisiinkin poistamaan, virtsaaminen ja seksuaalisuuden säilyttäminen on usein mahdollista.