Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Mansikkamaa on monen puutarhurin unelma ja pienessäkin puutarhassa voi kasvattaa muutamaa mansikantainta. Silloin pääsee maistamaan kesän makua omasta penkistä ja mansikat talven varalle voi ostaa mansikan viljelijältä. Mansikan vaatimukset

Mansikka ei aseta kasvupaikalle suuria vaatimuksia, mutta mieluiten se kasvaa lämpimillä suojaisilla rinteillä. Taimia on hyvin saatavilla ja omalta paikkakunnalta saatavat taimet sopivat todennäköisimmin alueella kasvatettaviksi. Mansikkaa on helppo lisätä rönsytaimista, tosin rönsyjen käyttöä ei aina suositella.

Mansikkamaata perustettaessa on hyvä lähtökohta poistaa mansikkamaan kohdalta etukäteen kaikki rikkakasvit. Kalkitus tulee tehdä ennen mansikoiden istuttamista. Hyvin peruslannoitettua maata ei tarvitse lannoittaa ensimmäisinä vuosina.

Mansikat istutetaan niin, että niiden pienimmät lehdet jäävät maan yläpuolelle. Istutus tehdään mielellään muoviharjuun. Muoviharjun etu on, että marjat eivät painu maata vasten. Maassa ne olisivat pahemmin alttiina homeelle ja tallaamiselle. Jos mansikoita halutaan seuraavaksi kesäksi, niin istuttaminen pitäisi tehdä edeltävän kesän heinäkuun loppuun mennessä.

Tärkeintä kotipuutarhurinkin mansikanhoidossa on rikkakasvien kitkeminen ja vanhojen lehtien poistaminen mansikkamaalta. Mansikkaa uhkaavia tuholaisia voi ilmaantua ja niitä ovat esimerkiksi mansikkapunkki, harmaahome ja mansikkahärmä.

Mansikka kestää Suomen ilmastoa hyvin ja sitä voidaan kasvattaa myös lapissa.