Millaisia vapauksia etätyötä tekevällä on?

Etätyö antaa monille erinomaisen mahdollisuuden työllistyä, sillä työn voi tehdä kotona tai vaikka kesämökillä. Kotona oleva, lapsia hoitava vanhempikin voi saada lisäansiomahdollisuuden ilman, että lapsia tarvitsee viedä päivähoitoon. Koulusta tulevat lapset voivat hyvillä mielin tulla kotiin, koska tietävät jommankumman vanhemmista olevan paikalla. Paljon puheenaiheena olleet lasten yksinäiset iltapäivät jäävät huomattavasti vähemmälle. Etätyötä tekevä säästyy myös työmatkojen kulkemiselta, eli ajokortti ja auto eivät ole välttämättömyyksiä.

Etätyö tuo paljon vapautta ja joustavuutta tehtävien hoitamiseen. Vapaus tuo kuitenkin tullessaan myös tiettyä kurinalaisuutta, sillä työt on kaikesta huolimatta hoidettava. Kun on vapaus valita työaikansa, ajanhallintaa täytyy muistaa tarkkailla. Etätyöläinen saattaa helposti uppoutua tehtäväänsä niin, että tulee tehneeksi huomattavasti pitempää päivää, kuin jos olisi mennyt erikseen työpaikalle. Toisaalta etätyöntekijän saattaa vallata ”kyllähän tuon ehtii myöhemminkin”-mentaliteetti, ja työt jäävät viimeiseen hetkeen. Koko urakan kiirehtiminen valmiiksi lyhyessä ajassa on todella kuluttavaa.

Useimmat yhdistävät etätyön ensimmäisenä tietokoneella tehtävään työhön, ja suuri osa onkin juuri sitä. Tekniikka antaa hyvän liikkumavaran, kun ei aina olla sidoksissa tiettyyn paikkaan. Opiskelijat voivat myös hyödyntää etätyön mahdollisuuksia, sillä siten työtä voi tehdä kätevästi opintojen ohella. Etätyö voi kuitenkin olla muutakin. Etätyöksi voidaan katsoa kaikki työ, mikä tehdään varsinaisen työpaikan ulkopuolella. Etätyössä etsiessä apuna voi käyttää esim. netin hakukoneita. Mahdollisuuksien laajan kirjon huomaa nopeasti.

Etätyö on hyvä vaihtoehto liikuntarajoitteisille. Kotiin on helpompaa rakentaa apuvälineitä vaativa työpiste ja samalla välineitä voi hyödyntää muuhunkin kuin työtehtävien hoitamiseen.