Kuka harrastaa palapelejä?

Palapelit ovat lähes jokaiselle sopiva harrastus, jos vain löytyy malttia niiden rakentamiseen. Varsinkin suuret yli 1000 palan palapelit voivat olla todella haastavia ja aikaavieviä. Tällaista palapeliä rakentaessa on myös oltava riittävästi tilaa säilyttää keskeneräinen peli, koska kerralla se ei tule valmiiksi. Suuret palapelit on hyvä rakentaakin jonkin alustan päälle. Silloin niitä on mahdollista myös siirtää tarvittaessa. Valmiin palapelin voi esimerkiksi kuvata todistusaineistoksi tai sen voi vain purkaa takaisin laatikkoon. Jotkut harrastajat laittavat valmiin palapelin päälle läpinäkyvän kontaktimuovin ja tekevät palapelistä taulun. Koska palapelien kuva-aiheista löytyy kaikkea mahdollista, voi palapeleistä saada hyvinkin erilaisia taulukokoelmia.

Palapelejä on hyvin eritasoisia. Jo pienille lapsille on omanlaisiaan palapelejä, jotka ovat yleensä puisia. Niissä on usein monia yhden palan paikoilleen sijoittamistehtäviä. Hieman isommille lapsille on tarjolla tavallisia palapelejä, joissa kuitenkin on vain muutamia palasia. Näiden palapelien palaset ovat yleensä paksumpia kuin tavallisissa palapeleissä. Kuvat ovat usein eläinaiheisia tai tuttuja sarjakuva- tai lastenkirjahahmoja. Lasten palapelejä on myös kuution muotoisina palikoina. Näissä peleissä on mahdollista rakentaa kuusi erilaista palapeliä eli kuution jokaiselta sivulta. Nykyisin on myös palapelikirjoja, joissa on koottu yhteen useita johonkin aihepiiriin liittyviä palapelejä. Lapsen ajattelun ja hahmotuskyvyn kehittymisen kannalta palapeleillä on paljon merkitystä.

Palapeleistä on olemassa myös kolmiulotteisia versioita, jotka ovat mielenkiintoisia ja omalla tavallaan haasteellisia. Internetistä löytyy myös jonkin verran palapelin tyyliin muutettuja kuvia, joiden palasia siirtelemällä voi tehdä valmiin kuvan. Palapelit pitävät myös aikuisen ajattelun kirkkaana ja periksiantamattomuudella suuristakin palapeleistä saa rakennettua tavoitellun kokonaisuuden.