Mitä ovat pubi-visat?

Pub-tietovisat tai pubi-visat ovat vapaa-ajanviettotapa, joka on luonnollisesti lähtenyt liikkeelle pubien luvatusta maassa Englannista. Siellä pubi-visailu on paljon Suomea edellä; pubi-visoja, joissa eri paikkakuntien pubi-joukkueet kilpailevat voitosta, lähetetään jopa paikallisradioissa.

Suomessa pubi-visailulla on jo omat harrastajansa, mutta Englannin kaltaista suosiota sillä ei ole ollut. Innostus pubi-visailuun alkoi Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Helsingissä yksittäisiä visailuja on ollut jo ennen tätä. Nykyisin harrastus on erityisen suosittua Pirkanmaalla. Viikoittain pubi-visailuja järjestetään kymmenittäin Tampereella ja Tampereen ympäristökunnissa. Tällä alueella voi osallistua joka päivä useisiin visoihin ja viime vuosina myös erilaiset teemavisat, kuten urheiluvisat ja musavisat, ovat myös keränneet paljon osanottajia.

Mitään virallisia sääntöjä pubi-visailussa ei ole. Yleensä joukkuekoko on 1-4 henkilöä. Kysymyksiä on keskimäärin 20, mutta toki laajempiakin visoja järjestetään. Tietovisan vetäjä on tehnyt kysymykset, joita esittää joko ääntään korottamalla tai mikrofonin välityksellä. Tietovisa kestää yleensä noin tunnin, ja se on jaettu tyypillisesti viiden kysymyksen eriin. Vastaukset joukkueet kirjoittavat pöytiin jaettuihin vastauspapereihin. Jokaisen erän jälkeen visan vetäjä hakee vastauspaperit, kertoo oikeat vastaukset, laskee pisteet ja ilmoittaa sitten joukkueiden väliaikatilanteen.

Monissa visoissa viimeinen kierros, eli viisi viimeistä kysymystä, on kirikierros. Kirikierroksella oikeasta vastauksesta joukkue saa kaksi pistettä, vastaamatta jättämisestä nolla pistettä ja väärästä vastauksesta vähennetään yksi piste.

Jos tietovisan palkintosijat eivät ratkea tavallisilla kysymyksillä, kysytään tasapisteissä olevilta joukkueilta ratkokysymys, joka on usein numerokysymys, eli lähimmäksi arvannut joukkue voittaa. Tietovisojen palkinnot ovat usein ravintolan tuotteita, tavarapalkintoja, risteilyjä tai lahjakortteja. Joissakin pubeissa järjestetään myös kuukausivisa, eli neljän viikon tietovisojen pisteet lasketaan yhteen joukkuekohtaisesti, ja kuukausivisan voittanut joukkue saa arvokkaamman palkinnon.

Tietovisat voi vetää baarin henkilökunta tai erikseen palkattu ammattilainen. Ainakin Tampereella on joitakin päätoimisia visanpitäjiä, mutta miksei kuka tahansa voi keksiä kysymyksiä itsekin. Tosin kysymysten tason pitää olla hyvä, ja niitä pitää olla eri aloilta. Ajankohtaiset kysymykset ovat suosittuja, koska lehtiä lukemalla niihin pystyy vastaamaan kuka tahansa.

Tällä hetkellä pubi-visoja järjestetään ainakin maan suurimmissa kaupungeissa. Tietovisat ovat myös baarille kannattavia, joten jollei omassa paikallisessasi ole tällaista perinnettä, sitä kannattaa ehdottaa.