Kuningattareksi kutsuttu
Rikoksen ja painosten kuningattareksi kutsuttu Agatha Christie (1890–1976) kirjoitti klassisia salapoliisiromaaneja, joiden henkilögalleria on voittopuolisesti ylä- tai keskiluokkainen. Rikoksen luonnollisista ympäristöistä herraskartanoihin, lomahotelleihin, idyllisiin maalaiskyliin tai mukaviin kaupunkiasuntoihin siirrettyjä murhia eivät motivoi yhteiskunnalliset syyt vaan yksilöllinen pahuus. Raamatun viisautta viljelevissä romaaneissa itsekäs konna janoaa kostoa tai himoitsee lähimmäiseltään jotakin sellaista, minkä Iso kirja kieltää. Toisinaan rikoksen tuiki tavallista motiivia värittää kirjallisemmaksi esimerkiksi yhteys Antiikin tarinoihin, joista Christie muutenkin otti vaikutteita (ks. esim. The Labours of Hercules , 1947; suom. Herkuleen urotyöt). Christien salapoliisiromaanien arvomaailma on konservatiivinen ja synnin palkka kuolema.
Esikoisteosta Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles , 1920) ei pidetä Christien onnistuneimpien töiden veroisena, vaikka se täyttääkin mainiosti kaikki klassiseen salapoliisiromaaniin kohdistetut odotukset. Stylesin kartanossa Emily Inglethorpen murhaa selvittää Hercule Poirot, Christien suosituin salapoliisihahmo. Pieni, mutta suuriviiksinen belgialainen luottaa psykologiaan sekä munanmuotoisessa päässä liikkuviin pieniin harmaisiin aivosoluihin. Apunaan hänellä on, kuten usein muulloinkin, kapteeni Arthur Hastings ja kilpailijana Scotland Yardin tarkastaja Japp.
Myös Poirot’n viimeisestä tapauksesta kertova Esirippu (The Curtain , 1975) paikantuu Stylesin kartanoon. Romaani oli valmis jo 1930-luvun lopulla, mutta kirjailija lykkäsi sen julkaisemista tarkoituksellisesti. Ennen toista Stylesin tapausta Poirot ratkaisi lukuisia murhamysteereitä. Idän pikajunan arvoituksessa (Murder on the Orient Express , 1934) murha tapahtuu Balkanin kinoksiin juuttuneessa loistojunassa ja Kuolema Niilillä -romaanissa (Death on the Nile , 1937) Niilin risteilyllä. Ennen idän pikajunan tapauksen kollektiiviseksi osoittautuvaa syyllisyyttä Christie oli onnistunut yllättämään Roger Ackroydin murhan (The Murder of Roger Ackroyd , 1926; suom. myös nimellä Lordin kuolema) lukijat tekemällä romaanin konnasta kertojan sekä Poirot’n Watsonin.
Viimeisenä Poirot-romaanina Christie kirjoitti Norsun muistin (Elephants Can Remember , 1972), jossa salapoliisi tutkii vanhaa kaksoismurhaa naisen vaistoon luottavan salapoliisikirjailijan Ariadne Oliverin avustamana. Rouva Oliver esiintyy myös romaaneissa Kortit pöydällä (Cards on the Table , 1936), Rouva McGinty on kuollut (Mrs. McGinty’s Dead , 1952), Kuolleen miehen huvimaja (Dead Man’s Folly , 1956), Totuus Hallavan hevosen majatalosta (The Pale Horse , 1961), Kolmas tyttö (Third Girl , 1966) ja Kurpitsajuhla (Hallowe-en Party , 1969).
Toinen Christien luoma kuuluisuus on vanhapiikasalapoliisi Jane Marple. Neidin ase rikollisen valheellisuutta vastaan on syrjäisessä St. Mary Meadissa tarkkailemalla hankittu ihmistuntemus. Debytoidessaan Murha maalaiskylässä -romaanissa (Murder at the Vicarage , 1930) Marple selvittelee vihatun eversti Protheroen murhaa. Kaiken kaikkiaan Marple-romaaneja ilmestyi tusina. Viimeisenä kirjoitetun Neiti Marple kostonjumalattarena -romaanin (Nemesis , 1971) jälkeen ilmestyi postuumisti jo 1940 kirjoitettu Neiti Marplen viimeinen juttu (Sleeping Murder , 1976), jossa vanha henkirikos uhkaa paljastua aiheuttaen uuden murhan.
Neiti Marplen ja Hercule Poirot’n lukuisten tapausten lisäksi Christie kirjoitti romaaneja ja novelleja myös ylitarkastaja Battlen (esim. Towards Zero , 1944; suom. Kohti nollapistettä), Parker Pynen (esim. Parker Pyne Investigates , 1934; suom. Parker Pyne tietää kaiken), mystisen Harley Quinin (esim. The Mysterious Mr. Quin , 1930; suom. Herra Quin esittäytyy) sekä Tommyn ja Tuppencen (esim. The Secret Adversary , 1922; suom. Salainen vastustaja) tutkimuksista.
Monet Christien mysteereistä ovat kääntyneet elokuviksi, näytelmiksi ja kuunnelmiksi. Valkokankaalla on nähty muun muassa useita Kymmeneen pieneen neekeripoikaan (Ten Little Niggers / And Then There Were None , 1939) perustuvia filmatisointeja (And Then There Were None , 1945; Ten Little Indians , 1966, 1975, 1989). Alun perin kuunnelmaksi kirjoitettua Hiirenloukkua (The Mouse Trap , 1952) esitetään Lontoon teatteriyleisölle yhä edelleen. Kuunnelman englanninkielinen nimi Three Blind Mice on lainattu lastenlorusta. Myös romaanien Neiti Lemon erehtyy (Hickory, Dickory, Dock , 1955) ja Mabellen kahdet kasvot (One, Two, Buckle My Shoe , 1940) englanninkieliset nimet ovat lastenloruista peräisin.
Romanttisissa romaaneissaan Christie käytti salanimeä Mary Westmacott.