Monikulttuurinen perhe lapsen kasvualustana

Millaisen kasvatuksen lapsi saa?

Lapsi, joka kasvaa useiden kulttuurien ja kielten vaikutuspiirissä, saa varsin avaran maailmankuvan jo hyvin varhaisessa vaiheessa perinnökseen. On selvää, että monikulttuurisissa perheissä kasvaneille lapsille suvaitsevaisuus, erilaisuuden kunnioittaminen ja arvostaminen sekä asioiden laaja-alainen huomioonottaminen ja välittäminen tulee kuin tällaisella kasvualustalla kasvamisen sivutuotteena.

Suvaitsevaisia maailmankansalaisia kaikissa maailman väreissä

Monikulttuurisuus on rikkaus itsessään. Jotta ihminen saavuttaa suvaitsevaisen ja ennakkoluulottoman asenteen elämän eri asioita ja ilmiöitä kohtaan, ei häneltä välttämättä vaadita monikulttuurista perhetaustaa. Maailmassa on valtavasti ihmisiä, jotka ovat eläneet hyvinkin vahvasti yhden kulttuurin ja kielen sisällä ja perehtyneet vasta myöhemmässä vaiheessa maailman kulttuureihin, tapoihin, uskontoihin ja kieliin. Heistä on tullut näin yhtä lailla maailmankansalaisia ja monikulttuurisen ajattelutavan viljelijöitä kuin monikulttuurisissa perheissä kasvaneista lapsista ja aikuisistakin. Noissa monikulttuurisissa perheolosuhteissa kaikki tapahtuu tavallaan kuitenkin kuin automaattisesti – elämällä monikulttuurista, eri väristä elämää – usein myös hyvin erilaisssa oloissa matkan varrella ja erilaisten tapojen risteyskohdassa. Monikulttuuriselta kasvualustalta versookin siten varsin hyvin maailman moninaisuuden tuntevia maailmankansalaisia.