Ympäristön aiheuttamat paineet

Mitkä ovat ympäristön paineet?

Menneinä vuosikymmeninä, esimerkiksi 1960-70-lukujen taitteessa, kun suomalaisessa yhteiskunnassa elettiin vielä varsin paljon yksinomaan suomalaisen väestön kesken, vierasmaalainen saattoi olla monella taholla varsinainen kummajainen. Maahanmuuttajia oli suhteellisen vähän, matkailu ei ollut niin vilkasta, että muuttoliikettä olisi syntynyt sen myötä ja ihmiset elivät varsin tiukasti ”omassa lintukodossaan” tuntematta juuri minkään vertaa monikulttuurisen maailman henkäyksiä välttämättä omassa elämässään. Monikulttuurinen perhe Suomessa sai toki noina vuosina ympäristön taholta pitkiä, uteliaita katseita ja mielenkiinto monella taholla heräsi. Uudet kulttuurit tuntuvat kiehtovilta ja vierasmaalaisia pidettiin eksoottisina kaiken kaikkiaan. Koska noina vuosina monellakaan ei ollut henkilökohtaista vertailukohtaa ulkomaalaisista yleensäkään saati monikulttuurisisten perheiden kanssa yhdessä elämisestä, jokainen yksilö tavallaan muokkasi ihmisten käsityksiä omalla olemisellaan. Ympäristön taholta monikulttuurisiin perheisiin ei kaiketi kohdistunut juurikaan paineita. Olivathan näkemykset vasta hahmottumassa ja asioihin tavallaan tutustuttiin valtaväestön keskuudessa. Vaikka ennakkoluuloja muukalaisia kohtaan olisikin ollut, uteliaisuus yleensä voitti kuitenkin ja asioista haluttiin ottaa selvää. Tieto taas lisäsi myönteistä ajattelua ja monikulttuuriset perheet lunastivat paikkansa yhteiskunnassa.

Monikulttuurisuus on kasvussa - samoin paineet ympäristön taholta

Vuosien saatossa monikulttuurisuus on kuitenkin työntynyt suomalaiseenkin yhteiskuntaan jäädäkseen. Vaikkei maahanmuuttajien lukumäärä maassamme olekaan päätä huimaavan korkea, on vierasmaalaisten osuus kaiken aikaa ollut kuitenkin kasvusuuntainen. Kaikissa yhteiskunnan väestökerrostumissa on erilaisia yksilöitä – on niin hyvää kuin pahaakin. Jos valtaväestöstä poikkeavat kerrostumat eivät olekaan pelkästään hyviä, sellaiset tapaukset tuntuvat jäävän syvälle ihmisten mieliin. Monikulttuurisen perheen täytyy siis ponnistella kenties vieläkin enemmän näinä aikona lunastaakseen paikkansa valtaväestön keskuudessa ja sulattakseen ulkopuolelta tulevat ennakoluulot. Ympäristön odotukset ovat aivan kuin kasvaneet samaan aikaan monikulttuurisuuden kanssa. Maailmassa on olemassa edelleen alueita, joilla monikulttuurisuus kuuluu niin selkeästi alueen elämään, ettei minkäänlaisia paineita ympäristön taholta juuri tunnuta asettavan. On kuitenkin edelleen maita ja alueita, joissa ympäristön taholta puolestaan tulee jatkuvasti odotuksia ja vaateita siitä, millainen perheen tulisi olla, jotta se hyväksyttäisiin joukkoon täysivertaisena. Tällaisessa ympäristössä paineet saattavat aiheuttaa myös ristiriitoja perheen sisällä ja heiluttaa perheen sisäistä tasapainoa paljonkin, mikäli vaatimukset alkavat haitata jokapäiväiväistä elämää ja elämä kodin ulkopuolella tuntuu kuin kamppailulta myrskyisällä merellä.