Millainen on Englantilainen aamiainen?

Perinteinen englantilainen aamiainen ei ole mikään kevyt pieni aamupala, vaan ennemminkin kunnon brunssi, aamiaisen ja lounaan yhdistelmä. Sen valmistamiseen kannattaa varata aikaa hieman reilummin. Englantilaiset itse valmistavat tämän perinteisen aamiaisen useimmiten sunnuntaisin tai muina vapaapäivinä koko perheelle.

Englantilainen aamiainen on melko rasvainen ja raskas annos, mutta se sopii hyvin herkutteluun ja sillä jaksaa pitkään. Perinteisesti siihen kuuluu paistettua pekonia ja munia tai munakokkelia. Usein englantilaisen aamiaisen ajatellaan olevan siinä, mutta täydellinen englantilainen aamiainen on paljon runsaampi, ja sitä saa lähes yksinomaan vain Englannissa.

Munien ja pekonin lisäksi aitoon englantilaiseen aamiaiseen kuuluu paistettua makkaraa, paistettua verimakkaraa sekä paistettuja tomaatteja. Joidenkin mielestä siihen kuuluu myös papuja. Verimakkaran palat ja tomaatit voi paistaa myös uunin grillissä, jolloin ne valellaan oliiviöljyllä ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Aamiaiseen kuuluu myös perinteisiä pieniä vuokaleipiä, jotka on tehty voitaikinan tapaisesta taikinasta, ja ne ovat halkaisijaltaan noin viiden sentin kokoisia.Lisäksi englantilaisen aamiaisen kanssa on tarjolla paahtoleipää, marmeladia, sinappia, ketsuppia, HP-kastiketta ja hyvin erikoisen makuista vitamiinipitoista Marmite -levitettä, joka on hiivasta valmistettua tummaa ja suolaista tahnaa, jota voi syödä esimerkiksi paahtoleivän päällä. Ja kaiken kruunaa tietenkin iso kupillinen teetä maidon kera.