Mitä on ruokakulttuuri?

Ruokakulttuuri on yleiskäsite, joka tarkoittaa sitä, mitä jollakin seudulla tai jonkin ryhmän parissa on tavallisesti syöty tai edelleen syödään. Ruokakulttuuria voidaan pitää osana kansallista identiteettiä, ja oman maan ruokaa maailman parhaana. Hyvä esimerkki ruoan kansallisesta merkityksestä ovat italialaiset ravintolat: niitä on perustettu ympäri maailmaa alunperin siksi, jotta kunkin maan italialaiset maahanmuuttajat saisivat omasta mielestään oikeanlaista ruokaa.

Ruokakulttuuri voi kuitenkin olla myös kehitettävä asia, johon halutaan tietoisesti muutosta. Erityisesti terveys- ja paino-ongelmat ovat saaneet teollisuusmaiden ihmiset huolestumaan ruokakulttuuristaan, joka on elintason kohoamisen myötä muuttunut epäterveelliseen suuntaan.

Esi-isien ruoat

Onkin niin, että vielä sata vuotta sitten suurin osa nykyisten ylipainoisten ihmisten esi-isistä söi hyvin terveellistä ja kasvispitoista ruokaa: olosuhteiden pakosta. Tuonkin ajan ruokakulttuuriin liha ja rasva kuuluivat olennaisena osana, mutta ne olivat kalliita ruoka-aineita, joihin ei useimmilla ihmisillä ollut varaa kuin suurina juhlapyhinä.

Kansan perusravinto oli suhteellisen niukkaa, ja suuri osa siitä tuotettiin itse. Tehostuva maatalous ja ruoan käsittelyn ja säilytyksen kehittyminen ovat laskeneet ruoan suhteellista hintaa niin, että entisaikain juhlaruoat ovat useimpien ihmisten ulottuvilla joka päivä. Monelle nykyihmiselle ateria ei enää olekaan kunnon ruokaa, jos se sisältää vain kasviksia. Kuitenkin vielä muutama sukupolvi sitten kasvisateriat olivat tavallisissa perheissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Lihaa ja kermaa olisi kuitenkin käytetty useammin, jos siihen olisi ollut varaa.

Asenteiden muutos

Periytyneet käsitykset hyvästä ruoasta ovat haaste ruokakulttuurille. Parhaana ja oikeana ruokana pidetyt elintarvikkeet menettävät asemansa hitaasti. Terveysvalistuksen on vaikea muuttaa ajatusta siitä, mikä on ”hyvää” ja millaista ruokaa ihminen mieluiten söisi, jos vain olisi mahdollista.

Kulttuuri muuttuu aina hitaasti, ja ruokakulttuuri samoin. Kevyt ja terveyden kannalta hyvä ruokavalio merkitsee monille ihmisille edelleen köyhyyttä ja kieltäymystä. Muiden maiden ruokakulttuureistakin käyttöön tulevat usein energiapitoisimmat vaihtoehdot.