Media ja taidetos
Taidekappale esimerkiksi muoto tai vaate käy eri ilmenemismuotoja läpi kun kyseessä on median eri välineet. Vaikka vaate luonnossa olisi tummansininen sen siirryttyä televisioruutuun se saattaa hyvinkin vaikuttaa turkoosilta ja se voi menettää ulottuvuuteensa tietokoneruudulla. Kaiken alku on kuitenkin konkreettinen alkukappale esimerkiksi suunniteltu anorakki, joka ei menetä alkuperäistä olomuotoaan eikä häviä, vaikka se kopioitaisiin eri olomuotoihin esimerkiksi tietokone-ohjelmaan. Tämä konkreettinen kappale, muodon ja värin suhteeseen ja kokonaisuuteen pohjautuva vaate, ei pelkästään määrää olemusta, mutta antaa tietyt edellytykset sen niihin olomuotoihin, jota mediataide esimerkiksi voi käyttää. Kysymys ei varsinaisesti tähtää mihinkään eri laitteeseen tai mediamuotoon itseensä, vaan kohdentaa energiansa tähän konkreettiseen kappaleeseen, mikä juuri käy läpi eri olomuotoja.
Vaate, muokkautumiskykyineen ja ihmisen päällä käyttämänä antaa mielenkiintoiset puitteet tutkimukseen. Sen muoto vaihtelee niin persoonakohtaisesti, eli mukautuessaan käyttäjän vartaloon, kuin pelkkänä erillisinä vaatteena. Vaate pystytään eristämään kankaan laadusta pelkäksi kuvioksi tai kun kuviot painetaan eri tyyppisille kankaille, kangaslaatu ei välttämättä näy kaikissa mediamuodoissa. Riippuen mitä taiteilija tai suunnittelija on pyrkinyt tuomaan esille teoksessaan, kyseisen teoksen sukeltaessa eri muotoihin, sen alun perin halutut ominaisuudet vääristyvät jollain tasoilla. Esimerkiksi John Fiske on määritellyt viestintää kirjassaan merkkien kieli. Hän päätyy esimerkkinä erottamaan valaistuksen, värin nopeuden, rajauksen, kehyksen, kameran liikkuvuuden, aseman ja toimittamisen koodin videossa. Ajatellaan, että vaatteen kuvaaminen näytöksessä ja sen tuominen mediaan sillä periaatteella, että usein nopeatempoisuus vaatteiden näytössä ja analogisen kuvan tuoma professioanaalinen silaus, tuo vaatteelle tietynlaista lisäarvoa. Kuten John Fiske toteaa tekniikka määrää välineen rajat ja koodit toimivat niiden sisällä.
Voimme tutkia konkreettista vaatteen olemusta. Mediataide pystyy hyödyntämään esimerkiksi takkia tekemällä siitä osan isoa sivustoa, jossa erinäiset yhteensopivat tai sopimattomat elementit ovat sommitelmassa. Realistisesti kooltaan hyvin erilaiset esineet pystytään rinnastamaan samalle tasolle ja klassinen taideteos voidaan tuoda mainoksen kaltaiseen konseptiin. Laitteiden tuoma rajattomuus siis poistaa koolliset esteet, mutta esine menettää kosketeltavuutensa ja siis osan konkreettisuuttaan. Ameebamainen monimuotoinen koostumus, sulautuu helpommin yleiseen massaan, jos taustalla on samankaltaisia elementtejä. Epäsymmetrisyys antaa liikkumatilaa. Kun ruudulla oleva yksittäinen elementti häviää eikä erotu yhdeksi esimerkiksi vaatekappaleeksi, koska se sulautuu epämääräisiin samantyyppisiin muotoihin, vaate voi olla helpommin taidetta neliön rajaavassa tietokonenäytössä. Mediataide vaatii aina joko videot, internetin, lehden sivun tai muun median lähteen. Sen vuoksi tässä taidemuodossa on suurimmaksi osaksi rajattu neliömäinen tila. Suhde tähän tilaan on väistämätön. Kun taas yksittäinen veistotaideteos niin sanotusti hengittää vapaasti suuressa tilassaan. Tämä sivuaa näin ollen myös suhdetta neliön tuomaan resurssiin.
Voidaksemme tutkia, sitä mikä tekee yhden muodon niin vallitsevaksi, tutkimuksen voi toteuttaa irroittamalla sen tausta-alasta ja tutkimalla sen raja-alueen värivaihtoehtoja, vivahteita rajan muotoa ja tyyppiä. Yksi iso motiivi kankaassa todennäköisemmin haastaa katsojan kuin toistuva ryhmä pieniä samanlaisia motiiveja. Jos kankaassa dekoratiivisesti toistetaan eri kuvioita, pieni virhe tai erilainen elementti rikkoo kokonaisuuden ja vähentää sen tausta-arvoa. Siis näin ollen sitä yhtenäistä pinta-alaa, jota käytetään niin taideteoksessa kun graafisessa suunnittelussa samoin periaatteinkin. Myös tässä palaamme kysymykseen, miten tietty muoto ja värikokonaisuus eli tässä tapauksessa vaate kokee muutoksen siirryttäessä eri mediamuotoihin? Miten se suhtautuu elektroniikan vaikutuksiin ja mitkä seikat kärsivät missäkin olosuhteissa?
Sen vuoksi, että kaikki on teoskohtaista on vaikea yleistää seuraamuksia, mutta suuntaviivat ovat luettavissa. Resoluutio esimerkiksi kulkee käsi kädessä näkökentälle tuodussa esineessä, mutta printtaus ei aina takaa oikealla lailla vivahteista, toivottua tulosta. Vuonna 1993 ilmestyneessä video-taide-media antologiassaan Minna Tarkka on tutkinut taidetta ja todennut tämän olevan aina riippumaton välineestä, jonka avulla se toteutetaan. Kuitenkin suunnitellun tai luodun näyttövaiheessa on hyvin suuri ero. Katsottaessa analogisen kopioinnin, laatuhukkaa, josta hän mainitsee ja digitaalisen kuvan täydellisempää mahdollisuutta, tietokoneruudulle tuodulla vaatteella on vähemmän tilaa kätkeä kangaslaatunsa tai muun ominaisuutensa.
Tietokoneella muotoja pystytään käsittelemään värikenttinä, eikä niiden tarvitse olla enää siinä vaiheessa realistisia. Illuusio, jonka olemme luoneet konkreettiisesta esineestä, on harhaa esimerkiksi elokuvassa. Vaikka kaikki on ollut todellista kuvaushetkellä tämä näyttämötaide vilahtaa fantomien lailla useiden kuukausien jälkeen kuin se olisi tämänhetkistä. Taide voittaa ajan. Sallainen klassinen taideteos, joka on ajaton viehättää sukupolvesta toiseen. Silti mediataiteessa tämä on usein hyvin hetkellistä. Ajankuva ja –henki on läsnä suurimmassa osassa median taidetta. kaiken tarkkailun kohde ei ole kuitenkaan mainonta, jonka rajavyöhykkeellä taide puikkelehtii joskus ja toisin päin. Mitä konkreettisempi mainos on sitä parempi. Todentuntuisuuden luominen onkin suurin haaste. Taide ei tarvitse sitä välttämättä, mutta mainonnassa helpommin miellettävissä on se konkreettisuus, vaikka taiteen esteettisyyttä käytetään paljon. Mediassa, mainonnassa ja taiteessa muoto ja väri siis tekevät ilmiasun.
Yhteisharmonia on värisävyjen ansiota, siksi saman väriskaalan avulla tehdään paljon harmoniaa kuvaan. Jos ajatellaan ihmisjoukkoa ryhmänä, yksi vihreä värillinen vaate keskellä suurta joukkoa sinisiä vaatteita voi olla häiritsevä tai persoonallinen. Ympäristölliset olosuhteet esimerkiksi koneella eivät pysty takaamaan konkreettisuutta, mutta voivat antaa uudet näkökulmat esineeseen eli teokseen. Kun kentälle asetettu taide eli muoto ja väri asettuu eräänlaiseksi vastaavuudeksi tai ristiriitaisuudeksi suhteessa kenttään itseensä. Miten ne täydentävät toisiaan vai hajaannuttaako kyseinen teos kokonaisuutta? Jotkut linjat väistämättä pyrkivät hajaannuttamaan kokonaisuutta ks. optinen taide. Jos taide on tullut eräänlaiseksi motiiviksi televisioruudulla, en sijainnilla on myös hyvin suuri vaikutus mitä se aiheuttaa kokonaiskuvassa. Koon, suunnan vaikutus yhtenäisyyteen. Reunalinja on aina erottavana tekijänä ympäristössä, mutta tietokoneella esineen voi suurentaa yli laitojen niin, että se ei edes näy ruudulla kokonaan. Näin illuusionistisesti kyseinen grafiikka laajenee vain mielen tasolla. Dioja heijastaessa värikentät ottavat tilansa seinien tai kirjahyllyjen päältä. Konkreettisen muodon puuttuessa vapaus ei sitoudu pelkästään mielikuviin, mutta myös tilalliseen vapauteen. Kuitenkin materiaalinen riippuvuus sähköstä ja laitteesta tms.tekee mediataiteesta saavuttamattomamman.
Mahdollisesti voi osin näyttää onko olemassa yleisiä kriteerejä, joiden perusteella on helpompi erottaa pieni yksittäinen taideteos isosta massakentästä, joka näyttää sulattavan yksittäisen elementin Taide on tässä tapauksessa suunniteltu vaate mediassa. Tämä vaate mediassa on siis kuitenkin suhteessa muiden lähteiden kanssa. Television ruudulle harvoin tuodaan pysyvä taidekuva liikkumattomana itsenään, koska television antama liikkumavara on juuri se liikkuva kuva, muutoinhan dia tai valokuva ajavat asian. On arvon muutoksia kyseistä teosta kohtaan, jonka olemuksessa tulee niin väärinkäsityksiä kuin totaalista muutosta. Se eräänlainen jatkumo, joka pystytään näyttämään vaiheissaan ja ketjuna esimerkiksi vaatteesta valokuvan kautta videon ja takaisin mainostettuun uustuotteeseen, joka on rakennettu referenssien pohjalta. Muoto ja väri kankaan pinnassa tietokoneruudulla, jotka on kopioitu maljakoksi, ei ole niinkään mahdoton esimerkiksi näytöltä saatujen linjojen perusteella.
Missä vaiheessa paidasta tulee pelkkä piirros? Koska alun perin se saattoi olla piirros, mutta ei sellainen, kun paidan pohjalta tehty. Paidasta tulee piirros ja tai graafinen kuva ja sen päälle voidaan litoa auton pienikokoisia mallikappaleita ja paita on tunnistettavissa ja jos halutaan se säilyy tunnistettevana. paita voidaan myös tehdä tunnistamattomaksi. Nykyään esimerkiksi tehdään tietokoneohjelmilla printtikuoseja. Nykyaikaiset tekstiilit saavat vaikutteita näistä koneella tehdyistä alueista CAD, computer aided design. Onko media kuitenkaan tuonut niin paljon vaatesuunnitteluun kuin se antaa ymmärtää vai onko se pelkkää käyttäjiin suunnattua monipuolisuutta keinoissa ja kuvissa, mitä mainosalalla tarvitaan? Richard Martin on taas tutkinut cubismia ja surrealismia muodissa. Onko näissäkin vaatteissa turvauduttava 3d-mallinnusohjelmiin tai kun tarkkaillaan ulotteisuutta pysäytetyssä kuvassa, jossa kaikkia kulmia ei voi tarkastella näkyy vain oletettu ulottuvuus, josta ei ole varmuutta. On taiteilijoita, jotka ovat käyttäneet vaate-esine yhtälöä ja laittaneet vaatteen objektiksi. Ei pelkästään installaation tasolla, mutta myös irroittamalla sen käyttäjäkeskeisyydestä.
Voidaan siis tutkia jonkun luoma vaate, joka on esitetty erilaisissa konteksteissa ja mediavälineissa. Näistä keinoista aiheutuvat muutoksetkin voidaan tutkia ja niiden yhteispiirteitä verrata useiden tutkimuskohteiden välillä, oli kyseessä kangasmateriaalista lähtöisin oleva tai esimerkiksi muovi- tai puuvillapohjainen vaate. Nämä kaikki valoon, väriin, muotoon etc. havaitut vaikutukset voidaan listata ja eri olomuodoissa olevien konkreettisen ja epäkonkreettisen olomuotojen ja niiden suhteet havaita myös etsien yhtymäkohtia toisten olomuotojen kanssa. Esimerkiksi lehden sivulla oleva asukokonaisuus saattaa pikmentiltään olla hyvinkin samanlainen kuin televisiossa, mutta erinäiset ympäristölliset vaikutukset edellyttävät jopa kokonaisen mielleyhtymän muutosta eikä vain pinnan.
Pelkkä väriskaalan vaihtelu voi luoda kuvasarjan, mutta se ei usein riitä koko kontekstin muuttumiseen. Kuitenkin tässä tapauksessa nämä mediamuodot ovat erilaisia ja ne nähdään hyvin erilaisissa kokoonpanoissa, sarja on vaikeampi toteuttaa. On siis tehtävä näyttö erilaisista ilmenemismuodoista ja jos mahdollista asettaa ne samaan kokoluokkaan. Joskus töissä voi ilmetä samalle teokselle hyvin samanlainen konteksti, idea joka pysyy samanlaisena, mutta joka pystyy tarvittaessa olemaan lehden sivulla joko mainos tai pelkkä havainnollistava kuva. Mainos tai taidevideo esimerkiksi, joista on pyritty minimoimaan laitteen tai esitystavan tuoma vaikutus. Vaikutuksen voi myös kärjistää osassa esimerkeistä, jotta ne muutokset, joihin ei pystytä vaikuttamaan tulevat hyvin esille. Mitkä ovat siis ne huomioitavat asiat, joihin ei pystytä vaikuttamaan suhteessa vaatteen haluttuun ilmaisuun? Nämä siis voidaan tutkia samalla niin fyysisellä kuin mentaalisella tasolla.
Kaiken pohjana on kuitenkin luovuus. Keskustelua syntyy siitä mihin media kääntää alunperin toivotut muodon, ja käsittely edellyttää perehtymistä lähtökohtiin. Joskus luultavasti käy ilmi kuinka erilaiset signaalit ja ideat syntyvät alkuperäisestä luodusta vaatteesta, kun se käy läpi eri vaiheita. Esimerkkinä tässä tapauksessa ensimmäinen käyttäjä vaatteelle on se suunnittelijan alun perin aikoma, mutta loppujen lopuksi vaatteen oltua televisiossa tms. sen käyttäjäryhmä voikin olla vanhempi tai nuorempi kuin aikaisemmin oli suunniteltu. Pelkästä muodosta syntyneet ideat saattavat johtaa hyvinkin ennalta-arvaamattomaan lopputulokseen. Pelkät visuaaliset vaihtelutkin näytetään hyvin. Yhtymäkohtia huomioitavissa linjoissa tai kokonaismuodoissa tullaan varmasti toteamaan sen avulla, että elementit perustuvat aina kuitenkin johonkin olemassa olevaan lähtökohtaan se antaa mahdollisuuden nähdä mitä voimme pitää todennäköisenä tuloksena. Näemme onko jotain yhtä pinta-alaa, joka edesauttaa alkuperäistä teosta säilyttämään uniikiutensa. Myös uniikkikappaleen uniikkius, saattaa haihtua monistuksen myötä ns. massakulttuurin keskellä, jossa joskus täytynee palata Michelangelon David-patsaan ääreen, että tämän aito arvo palautuu todelliseen mittaansa. Onko edes enää välttämätöntä ylläpitää alkuperäistä muottia, vai onko parasta hävittää muotti jo ensimmäisen kappaleen jälkeen? Kaikki näyttää palaavan niin yksinkertaiseen kun väriin ja muotoon kentässä, mutta millä tavoin?