Millaisia kortteja kirjan avulla voi tehdä?

Vivienne Bolton 2002: Kortintekijän iso ideakirja , suom. Virpi Vainikainen, Kustannus-Mäkelä, 144 s. Kortintekijän iso ideakirja keskittyy nimensä mukaisesti vain korttiaskarteluohjeisiin. Aloittelijat on huomioitu teoksessa todella hyvin. Teos alkaa erilaisten tarvikkeiden esittelyllä ja aloittaa perusasioista: erilaisista papereista, kynistä, liimoista ja muista tarvikkeista sekä muutamasta perusvinkistä. Nämä perusohjeet ovat hyvä tietoisku myös jo pitempään askarrelleelle. Teoksessa on myös kaavat yksinkertaisiinkin ohjeissa esiintyviin muotoihin, mikä taas helpottaa aloittelijan askartelua.

Teoksessa kaikkien ohjeiden työvaiheet on esitelty selkeästi tekstillä ja valokuvilla. Ohjeita on aloittelijankin helppo seurata. Yhteensä teoksessa on ohjeet noin 40 kortin tekemiseen. Materiaalina kortteihin käytetään erilaisten papereiden lisäksi lankaa, kuivakukkia, leimasimia, kangasta, höyheniä – vain mielikuvitus on askartelijan rajana. Jokaisesta korttimallista on teoksessa sanottu muutama sana ja viritetty lukija oikeaan tunnelmaan, oli se sitten syksyn lehtien kerääminen ja niistä askartelu tai vauvakortin tekeminen tuoreelle pienokaiselle. Ohjeiden lisäksi teoksessa on ideagalleria, jossa esitellään kauniita ja kekseliäitä kortteja.