Dekkarikirjallisuuden synty ja vaiheet
Mistä on kehittynyt dekkarikirjallisuus?
Dekkarikirjallisuus on käsitteenä vasta myöhään syntynyt, kuten kirjallisuudenlajikin. Dekkarilla tarkoitetaan salapoliisiromaania tai -kertomusta. Kyseessä on siis rikosromaani, jossa tyypillisesti joko yksi tai kaksi henkilöä, eli salapoliisia, selvittelevät rikosta.
Rikoksia on tosin kirjallisuudessa kuvattu jo antiikin näytelmissä ja Raamatussa, mutta varsinainen kirjallisuudenlaji syntyi vasta 1800-luvulla. Dekkarikirjallisuuden syntyyn vaikuttivat modernin poliisilaitoksen kehittyminen englannissa, lukutaidon nopea lisääntyminen, sanoma- ja viihdelehdistön kehittyminen sekä romantiikan aikakausi, joka oli kiinnostunut kaikesta poikkeavasta, myös rikollisuudesta.
Myös saksalainen rikoskertomus 1700- ja 1800-luvulla ja englannissa syntynyt goottilainen romaani samalta ajalta olivat ensimmäisiä rikoskirjallisuuden suuntia. 1800-luvun alussa mm. Edgar Allan Poe viitoitti dekkarikirjallisuuden suuntaa luomalla ensimmäisen nojatuolisalapoliisin C. Auguste Dupinin, joka ratkoi rikoksia intuitionsa avulla. 1800-luvun loppupuolella Sir Arthur Conan Doylen synnyttämä Sherlock Holmes rakkaan Watsoninsa on edelleen maailmanlaajuisesti tunnettu salapoliisi ja dekkarikirjallisuuden esikuva.
Arvoitusdekkarin (eli palapelidekkarin) tyypillinen piirre on juoni, joka aukottomasti pyrkii johtamaan lukijaa lopputulokseen, usein kuitenkin niin, että salapoliisi nerokkuutensa ansiosta ratkaisee arvoituksen ennen lukijaa. Tietyt säännöt sääntelevät arvoitusdekkaria. 1932 perustetulla Detection Clubilla, jonka perustajajäseniin kuului muun muassa Agatha Christie, oli kerhovala, jossa piti noudattaa tiettyjä dekkarisääntöjä. Esimerkiksi sääntö 4 kuului: Salapoliisi ei saa osoittautua syylliseksi.
Kovaksikeitetty dekkarikirjallisuus syntyi 1920-luvulla USA:ssa. Tämän lajin kirjallisuudelle ominaista on realistinen kerronta. Lajityypille, toisin kuin arvoitusdekkarille, on tyypillistä myös raaka ja karkea kielenkäyttö. Myös tapahtumapaikka on eri, rikokset tapahtuvat kaupunkien slummeissa, kun taas arvoitusdekkarit sijoittuivat usein ylempiin luokkiin. Tunnetuin kovaksikeitetty dekkarikirjailija oli Raymond Chandler, jonka Philip Marlowe, L.A:ssa toimiva yksityisetsivä, on tämän kirjallisuudenlajin kuuluisin salapoliisi.
Poliisiromaanion myös arvoitusromaania realistisempi rikosromaani, jossa pääosassa ovat nimensä mukaisesti poliisit. Ennen tämän lajityypin syntymistä poliisit kuvattiin typeriksi verrattuna salapoliiseihin. Kuuluisin tämän lajityypin ratkoja on Georges Simeonin komisario Maigret, joka käyttää rikosten ratkaisuun myös psykologiaa.
Nykyinen ulkomainen dekkarikirjallisuuson haarautunut moniin erilaisiin aloihin. Mukaan mahtuu Tart noir-kirjaalisuutta, pehmodekkaria, mutta myös arvoitusdekkaria ja kovaksikeitettyä dekkaria. 1990-luvulla varsinkin naisdekkarikirjallisuus on lisääntynyt, erityisesti Pohjoismaissa.
Suomalainen dekkarikirjallisuus on alkanut jo 1900-luvun alussa, mutta vasta Aarne Haapakosken Klaus Karma, Marton Taigan Komisario Kairala ja Mika Waltarin Komisario Palmu 1930-luvulta lähtien ovat vakiinnuttaneet suomalaiseen dekkarikirjallisuuteen tyypilliset hahmot. Myös Mauri Sariolan tarkastaja Susikoski on viihdyttänyt suomalaisia jopa 33 dekkarin verran.
Viime vuosina suomalainen dekkarikirjallisuus on yhä kasvattanut suosiotaan. Martti Yrjänä Joensuun Harjunpää-sarjaa, Reijo Mäen Vares-sarjaa ja Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa on muutettu jopa valkokangasmuotoon.
Jatkuvasti syntyy uusia niin ulkomaalaisia kuin suomalaisiakin kirjailijoita ja kirjoja, jotka eivät sinällään mene suoraan johonkin dekkarikirjallisuuden lajiin mutta jotka kuitenkin tunnistetaan dekkarikirjallisuudeksi. Tälle kirjallisuudenlajille ainoa kaikki alalajit yhdistävä piirre on se, että teoksessa tapahtuu rikoksia, joita joku selvittää.