Kirjallisuustieteen kehityslinjat 1900-luvulla
Millaiset olivat 1900-luvun kirjallisuustieteen kehityslinjat?
1900-luvun kirjallisuustieteessä voidaan erottaa seuraavat kehityslinjat:
Venäläinen formalismi 1914-1927
Suuntaus, joka halusi luoda kirjallisuudentutkimukselle vankan teoreettisen perustan ja jonka mukaan tärkeintä tutkimuksessa on se, mikä erottaa kirjallisuuden omaksi ilmiökseen. Formalismin tutkimuskohteena on kirjallisuudellisuus. Päähuomio on rakenteessa, ei teoksen sisällössä.
Tsekkiläinen stukturalismi 1928-1948
Kielitieteestä vaikutteita saanut tutkimussuunta, joka korostaa tekstin rakennetta, tutkii tekstin eri osien rakennetta, niiden suhdetta toisiinsa ja kokonaisuuden muodostavaa järjestelmää.
Uuskritiikki, voimissaan etenkin 1940- ja 1950-luvuilla Yhdysvalloissa
Ns. lähilukuun perustuva suuntaus, joka kehittyi 1920-luvulla T.S.Eliotin ja I.A.Richardsin esseiden vaikutuksesta. Tutkimustapa, joka hylkää biografisen ja kirjallisuushistoriallisen taustan. Uuskritiikissä vallitsee teosautonominen käsitys: merkitys löytyy sanoista, ja sitä on turha etsiä tekstin ulkopuolelta.
Psykologinen ja psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkimus
Tutkimus, joka keskittyy henkilöhahmojen motivaation ja mielen tutkimiseen. Suuntauksen perustana on Sigmund Freudin kehittämä psykoanalyysi, joka tutkii ihmistä ja hänen käyttäytymistään.
Marxilainen kirjallisuudentutkimus
Varsinkin 1970-luvulla voimissaan ollut Karl Marxin oppeihin perustuva suuntaus. Marxilainen kirjallisuudentutkimus pyrkii aina liittämään kirjallisuuden taloudellis-yhteiskunnallisiin taustoihin ja sen tavoitteena on muuttaa maailma paremmaksi.
Reseptiotutkimus
Tekstin vastaanottoon keskittynyt tutkimus, joka pitää lukemista tärkeimpänä aspektina merkityksen muodostumisessa. Reseptiotutkimus keskittyy kirjallisuuden vastaanottoon, lukijatutkimukseen ja kritiikin tutkimukseen. Reseptiotutkimuksen piiriin kuuluu myös ns. reader-response –tutkimus , joka tutkii lukemisen ja tulkinnan ongelmia.
Biografinen tutkimus
Elämänkertatutkimusta. 1800-luvulla Hippolyte Tainen oppien pohjalta syntynyt suuntaus, jossa tutkimuksen lähtökohtana on kirjailija. Biografisen kirjallisuudentutkimuksen iskulauseena on Wilhelm Schererin käsitteet ”peritty, eletty ja opittu”. Näiden asioiden pohjalta tarkastellaan kirjailijaa ja analysoidaan teosta. Biografista tutkimusta on arvosteltu liian suppeaksi, mutta siitä huolimatta se on hyvin suosittu tutkimustapa.
Dekonstruktio / jälkistrukturalismi
Dekonstruktion muodostumiseen tutkimussuunnaksi 1970- ja 80-luvuilla vaikutti Jacques Derrida. Jälkistrukturalismi on strukturalismin pohjalta syntynyt, nimestään huolimatta strukturalismin opit hylkäävä suuntaus, joka pyrkii etsimään tekstistä ristiriitoja ja vastakohtaisuuksia löytääkseen tekstin ”todellisen” sanoman. Jälkistrukturalistit uskovat eron tuottavan merkityksen. Dekonstruktio on lukemista tekstiä itseään ”vastaan”, jolloin tekstistä koetetaan löytää sellaista, mitä se ei itsekään tiedosta.
Feministinen kirjallisuudentutkimus
1960-luvulla Yhdysvalloissa ja Ranskassa syntynyt kirjallisuudentutkimuksen suuntaus, joka tutkii naiskirjallisuuden historiaa ja naiseuden esittämismuotoja kirjallisuudessa. Lukeminen on tärkeä aspekti feministisessä kirjallisuudentutkimuksessa: periaatteena on, että kanonisoituja klassikkoja luetaan uudelleen ”naisperspektiivistä”, naiskuvia analysoidaan, arvioidaan ja nostetaan esiin.
Myyttikritiikki
Etenkin 1950- ja 60-luvuilla Yhdysvalloissa voimissaan ollut suuntaus, jonka mukaan myytit kertovat yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, ei ”maallisista” tarinoista, jotka harvoin käsittelevät yhteiskunnallisia asioita.
Kulttuurintutkimus
Englannissa 1950-luvulla syntynyt tutkimussuunta, joka tutkii, millaisen merkityksen lukija antaa tekstille tietyssä historiallisessa tilanteessa. Kulttuurintutkimus uskoo lukijan antavan teokselle merkityksen tekstin, yhteyden ja lukijan itsensä perusteella.
Uushistorismi
Yhdysvalloissa 1980-luvulla syntynyt suuntaus, joka tutkii rinnakkain erilaisia tekstejä, koska uskoo historian olevan tekstuaalinen ilmiö.
Jälkikolonialismi
Nuorin, vasta 1990-luvulla syntynyt kirjallisuudentutkimuksen suunta, joka kyseenalaistaa kaanonin ja ottaa huomioon kulturaaliset erot kirjallisuutta tarkastellessa.