Romantiikka
Mitä on romanttinen kirjallisuus?
Romanttinen kirjallisuus ei varsinaisesti ole kadonnut mihinkään, lähes jokaisesta ruokakaupasta löytää kioskikirjallisuuden rullakosta romanttisia viihdekirjoja. Ja onhan vakavankin kirjallisuuden yleisin aihe aina ja ikuisesti rakkaus. Varsinaisen romanttisen suuntauksen piirteitä löytää nykyään ehkä helpoimmin kauhuelokuvista ja kauhutarinoista.
Tyylisuuntauksena romantiikka ajoittuu siis 1700-luvun loppupuolelle ja 1800- luvun alkuun. Kyseessä oli yleinen taidesuuntaus, joka vetosi tunteeseen ja mielikuvitukseen. Romanttinen suuntaus syntyi vastakohtana uusklassismin pysähtyneelle estetiikalle ja valistuksen järkeä korostavalle rationalismille. Romanttiset tarinat saattoivat olla epäloogisia tai vähintäänkin runsaudessaan sekavia. Ranskalaisen filosofi Rousseaun ajatuksella ”paluusta luontoon” oli vaikutuksensa romantiikan syntyyn. Romantiikka korosti ihmisen luontosuhdetta, mutta oli kiinnostunut myös yliluonnollisesta, sielullisesta ja tiedostamattomasta. Yksilön vapautta instituutioista ja yhteiskunnasta korostettiin. Romanttinen taiteilija oli luova nero, jolla oli mystinen yhteys korkeampiin voimiin ja luontoon.
Saksalainen romantiikka
On tapana puhua varhaisromanttisesta kaudesta ja täysromantiikan kaudesta. Romanttinen liike oli voimakkain Saksassa, jossa se tunnettiin myös nimellä Sturm und Drang. Kuuluisia saksalaisia varhaisromantikkoja ovat Friedrich Schiller (1759–1805) ja J.W. von Goethe (1749–1832), jonka varhaiset teokset, kuten suosittu Nuoren Wertherin kärsimykset olivat romantiikan arvomaailmaa ilmentäviä. Goethen myöhemmät teokset eivät enää ole niin selkeästi romanttisia. Saksalaiset romantikot olivat kiinnostuneita historiasta ja kansanperinteestä, erityisesti keskiajasta. Myös kauhutarinat olivat osa romanttista tyyliä. Romanttista kauhutarinaa kutsutaan myös goottikirjallisuudeksi. Saksalaista täysromantiikan kautta edustaa esimerkiksi E.T.A. Hoffman (1776–1842), jonka teos Kultainen malja ilmestyi suomennettuna 2001.
Englantilainen romantiikka
Englannin ensimmäisinä romantikkoina pidetään niin sanotun järvikoulun runoilijoita William Wordsworthia (1770–1850) ja Samuel Coleridgea (1772–1834), jotka 1789 julkaisivat yhteiskokoelman Lyrical Ballads. Wordsworthin mielestä kieli ja tunteet esiintyvät puhtaampina ja yksinkertaisempina, sanalla sanoen totuudenmukaisempina, maaseudun luonnon keskellä. Muita Britannian romantikkoja olivat lordi Byron (1788-1824), Percy Bysshe Shelley (1792- 1822), John Keats (1795-1821) ja William Blake (1757-1821). Englantilaiset romantikot korostivat yksilöllisen kapinan merkitystä.
Englantilaisten naisten esiinmarssi
Myös naiset pääsivät esille romanttisen virtauksen aikana, erityisesti romaanikirjailijoina. Mary Shelleyn goottiromaani Frankenstein , Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani ja hänen siskonsa Emily Brontën Humiseva harju ovat yhä suosittuja lukuromaaneja ja niistä kaikista on tehty myös elokuvaversiot. Näyttelijä Boris Karloffin yksioikoinen versio mutteripäisestä Frankensteinin hirviöstä on jäänyt elämään populaarikulttuurin ehkä tunnetuimpana hirviöhahmona. Emily Brontën Humisevaa harjua pidetään erityisen innovatiivisena kerronnallisten ratkaisujen takia.
Ranskan romantiikka
Vaikka Ranskan vallankumous 1789 vaikutti voimakkaasti koko Euroopan aatteelliseen ilmapiiriin ja oli osaltaan vaikuttamassa muiden maiden romanttisiin virtauksiin, oli klassistisen kirjallisuuden traditio niin vahva Ranskassa, että kirjallinen romantiikka nosti toden teolla päätään vasta 1820-luvun tienoilla. Viktor Hugon (1802–85) romaanit Kurjat ja Pariisin Notre-Dame olivat Ranskan romantiikan kuuluisimpia tuotoksia, joista yhä uudelleen sovitetaan näyttämöversioita.