Yleistä pöytäkäyttäytymisestä
Mitä kuuluu pöytäkäyttäytymisen perusasioihin?
Hyvät pöytätavat ovat yksi tärkeä ja keskeinen ruoan nauttimiseen liittyvä asia. Asiallinen ja kohtelias käyttäytyminen pöydässä antaa ruoan valmistajalle positiivisen huomionosoituksen, että ruokailijat arvostavat hänen tekemisiään. Ruoan valmistajan kutsuessa pöytään on kohteliasta noudattaa kutsua heti ja istuutua yhtä aikaa muiden kanssa. Muut pöydässä istujat on huomioitava ruokailun aikana, ojentamalla tarjolla olevia ruokia toiselle. Kun kaikki pöydässä istujat ovat saaneet haluamansa ruoat, aloitetaan ruokailu yhtä aikaa.
Ruokailun aikana on kohteliasta keskustella, mutta kannattaa muistaa, että ruoka suussa ei ole hyvä puhua. Yhtä tärkeää on omaksua kuuntelemisen taito. Seurustelu ruokapöydässä kuuluu olennaisena osana hyviin tapoihin. Pöydässä säilytetään rauhallinen ja kiireetön tunnelma. Tapoihin kuuluu myös, että pöydästä noustaan yhtä aikaa, kun ruokailu on päättynyt. Mikäli joku on syönyt ruokansa nopeammin kuin toinen, odottaa hän, että kaikki ovat saaneet ruokailun päätökseen. Pöydästä noustessa kiitetään ruoan valmistajaa hyvästä ruoasta ja muita pöydässä istuneita ruokaseurasta.
Joku ruokailijoista voi tarjota apuaan ruoan valmistajalle pöydän siivoamisessa, mutta mikäli valmistaja ei halua apua, siirtyy hän muiden joukossa pois. Huomaavaisuus pöydässä toisia kohtaan ja kohtelias seurustelu tekevät ruokailutapahtumasta nautittavan yhteisen hetken.