Kesäpäivien dieetti

Millainen on hyvä kesäpäivien dieetti?

Tämä dieetti soveltuu hyvin kesän lämpimiin hellepäiviin. Pääperiaatteena on, että kaksi tai kolme päivää pidetään niin sanottuja jogurttipäiviä, jonka jälkeen on yksi ruokapäivä. Tämän jälkeen tulevat taas jogurttipäivät. Paino saattaa pudota viikon kuurin jälkeen useamman kilon. Painon putoamisen määrään vaikuttavat kuitenkin laihduttajan lähtöpaino, sekä viikon aikana harrastettu liikunta.

Jogurttipäivä

Valmistetaan juomasekoitus, johon laitetaan 2,5 dl maustamatonta jogurttia, 10–14 kpl huuhdottuja rusinoita ja 5-6 viipaletta tuorekurkkua pieniksi kuutioiksi leikattuna. Kolme kertaa päivän aikana nautitaan aterioiden asemesta tämä juomasekoitus. Lisäksi saa ottaa kupillisen teetä, ainoastaan yhdellä sitruunaviipaleella maustettuna. Näitä päiviä pidetään enintään kolme peräkkäin, jonka jälkeen ruokapäivä.

Ruokapäivä

Aamiaiseksi yksi keitetty kananmuna ja paahtoleipäviipale, jonka päälle 50 g kovaa vähärasvaista juustoa. Leipäviipaleen päälle voi halutessa laittaa vähän kevyttä margariinia. Juomaksi nautitaan teetä tai kahvia, ilman sokeria, mutta tilkan maitoa voi halutessaan laittaa. Lounaaksi valmistetaan noin 120 g rasvatonta lihaa, kalaa tai broileria. Valmistus myös ilman rasvaa ja suolaa. Maustetaan yrteillä. Lisukkeeksi kaksi tomaattia, lehtisalaattia, retiisiä ja sipulia. Jälkiruuaksi yksi hedelmä ja kuppi teetä tai kahvia. Päivälliseksi annostellaan ruoka samalla tavoin kuin lounas. Lisäksi tulee juoda vettä vähintään yksi litra vuorokaudessa ja sekä kevyitä nesteitä.