Mitä tehdä kun väsyttää?

Tuntuuko olo väsyneeltä, voimattomalta ja alakuloiselta? Tuntuuko että pitäisi tehdä jotain, muttet tiedä mitä? Ihminen on luotu liikkumaan, keho kaipaa liikuntaa voidakseen hyvin. Keho ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin. Jotta voit voida hyvin, sinun täytyy ensin tahtoa, tahtoa kulkea matka parempaan oloon. Elämäsi on omasi, kehosi on ainutlaatuinen, pidä siitä hyvää huolta.

Oletko laiska? Lopahtaako innostuksesi pian aloittamisen jälkeen? Ihminen voi oppia uusia asioita läpi elämänsä. Ihmiset, jotka näyttävät ahkerilta, aikaansaavilta ja pitkäjänteisiltä, ovat yleensä ihmisiä, jotka ovat päättäneet olla tuota kaikkea ja tekevät valintansa sen pohjalta mikä on heille hyväksi pitkällä aikavälillä. Sinäkin voit oppia ahkeraksi. Sinäkin voit innostua liikkumisesta niin, ettet enää halua jäädä sohvalle lojumaan.

Ensin on syytä miettiä nykyistä tilannettasi. Miltä tuntuu? Mikä aiheuttaa eniten tyytymättömyyttä nykytilanteessa? Jos et tiedä mistä aloittaa, aloita alusta. On ihan turha asettaa utopistisia tavoitteita, kymmenien kilojen painonpudotusta parissa kuukaudessa tai triathlon-kisan voittamista tulevana kesänä, jos ylipainoa on paljon etkä ole liikkunut vuosiin.

Uusien asioiden oppiminen vie aikaa. Ensin opiskelet asiaa, otat ehkä tiedon haltuusi uuden kunto-ohjelman muodossa. Mutta vasta kun olet harrastanut lajia jonkin aikaa, tapahtuu edistys. Liikkumisesta tulee rutiininomainen toiminto, kuten syömisestä. Et enää unohda liikkua, mutta huomaat kyllä kaipaavasi liikuntaa, jos et pääse liikkumaan.