Mitä ravinteita huonekasvit tarvitsevat?

Kaikki kasvit tarvitsevat ravinteita elääkseen. Ne imevät itseensä ravinteet mullasta veden mukana. Valmiina ruukuissa ostetut kasvit eivät tarvitse ravinnelisäystä useaan viikkoon, mutta jos vaihdat toiseen ruukkuun ja uuteen multaan, kannattaa ravinnelisäys tehdä. Ravinteet auttavat kasvia kukintojen ja lehtien kasvamisessa ja vahvistavat niitä, jolloin myös lepokauden jälkeen se on voimakkaampi aloittamaan uuden kukinnan. Ruukkukasveja tulee lannoittaa säännöllisesti kastelun yhteydessä. Kasvit joilla on suuri valontarve, tarvitsevat myös runsaasti ravinteita, mutta lepovaiheessa olevia kasveja lannoitetaan niukasti tai ei ollenkaan.

Typpi auttaa kasvia saamaan hyvän kasvun. Liian vähäinen typen määrä aiheuttaa kasvin kasvun pysähtymisen tai lehdet ja versot ovat vaaleita ja heikkoja. Typpi auttaa lehtien ja varsien vahvistumisessa. Liika typpi tekee kasvin lehdistä suuria ja tummanvihreitä ja kasvu on rehevää, mutta kukkivien kukkien kukinnot ovat heikkoja. Pääsääntönä on, että kukkiville kasveille typpeä kohtuudella, mutta esimerkiksi viherkasvit saadaan meheviksi ja hyvinvoiviksi typpilannoituksella. Fosfori auttaa kukkivia kasveja nuppujen muodostumisessa. Ruukkukasveilla on hyvin harvoin puutetta fosforista, joten lisälannoitus on tarpeetonta. Kalium on ravinne, joka auttaa kasvia aineenvaihdunnassa. Mikäli kasvin lehtien reunat ovat ruskeita, saattaa kasvilla olla kaliumin puute. Kaliumin puute on kuitenkin aika harvinaista. Kalkki on ehkä tärkein kasvin tarvitsemista ravinteista. Kasvin kaikki osat tarvitsevat kalkkia kasvaakseen kestäviksi. Kalkinpuutetta esiintyy kasveissa harvoin, koska se saa sitä kasteluveden mukana. Vesi on itsessään kalkkipitoista. Magnesium on tärkeä aine, jotka kasvi tarvitsee muodostaakseen lehtivihreää. Magnesiumin puutteen havaitsee keltaisina tai harmaina läiskinä, jota ilmestyy lehtien pinnoille. Jos kasvilla on suuri magnesiuminpuute, aiheuttaa se lehtien putoamisen. Yleisimmin puutetta esiintyy viherkasveissa, jotka tarvitsevat paljon lehtivihreän rakennusainetta.