Pippurit

Piper nigrum

Musta-, valko- ja viherpippurit ovat kaikki saman pippurin hedelmiä tai siemeniä eri kypsyysvaiheessa. Mustapippuria saadaan, kun pippurin tertut korjataan raakoina, eli vihreinä ja annetaan kuivua auringossa niin pitkään, että ne muuttuvat mustiksi ja koviksi. Valkopippuria saadaan kypsyttämällä pippuritertut kypsiksi, eli punaisiksi asti ja poimimisen jälkeen liottamalla pippureista punainen kuoriosa pois. Viherpippuria saadaan säilömällä raaka pippuri pakastekuivaamalla tai etikkaliemeen.

Pippurit kannattaa ostaa kokonaisina ja jauhaa itse vasta juuri ennen käyttöä. Näin niiden maku säilyy paremmin. Pippuria voidaan käyttää mausteena lähes mihin tahansa ruokaan. Kokonaisilla pippureilla maustetaan leikkeleitä, lihalientä, marinadeja, juustoja ja etenkin keittoja, lihaa ja pataruokia.

Punapippuri saadaan kokonaan eri kasvista eli Brasilianpunapippurista (Schinus molle) ja sen melko mieto muihin pippureihin verrattuna. Sitä käytetään paljon koristeena sen kauniin värin vuoksi.

Maustepippuri (Pimenta dioica) kuuluu eri sukuun kuin muut pippurit. Myös sen maku eroaa muista pippureista mausteisella vivahteellaan. Maustepippuri sopii paisteihin, erityisesti riistaan, sekä marinadeihin ja kastikkeisiin. Sitä käytetään paljon myös hillokkeisiin, kakkuihin, vanukkaisiin ja riisiruokiin. Maustepippuri antaa makua myös muutamaan likööriin.

Pippureita voidaan ostaa kokonaisina ja valmiiksi jauhettuina kaikista elintarvikeliikkeistä.

Pippurin sanotaan aiheuttavan ilmavaivoja.