Mikä on märkärupi?
Märkärupi (impetigo) on iholle syntyvä pinnallinen bakteeritulehdus, joka on yleisin lapsilla. Sen aiheuttajina ovat streptokokki- tai stafylokokki-bakteerit. Bakteeri pääsee ihoon haavaumien ja ihon rikkoutumisen kautta. Yleisimmät tartuntapaikat ihossa ovat kädet, kasvot ja hiusraja, mutta se voi esiintyä myös muualla kehossa. Se on herkästi kosketuksena käsistä tarttuva tauti, joten sitä esiintyy epidemioina niin lastentarhoissa kuin kouluissakin. Etenkin atooppisesta ihottumasta kärsivät saavat helposti märkäruven ja se leviää heillä nopeasti. Märkärupea ilmaantuu etenkin alkusyksystä ja kesällä.
Oireet ja hoito
Ihon punoittavalle alueelle syntyy rakkuloita. Ne rikkoutuvat ja alkavat vetistämään. Sen jälkeen ne kuivuvat ja syntyy rupia. Usein muita oireita ei ole, vaan mahdollista pientä kutinaa punoittavilla ja rupisilla alueilla. Raapimisen kautta märkärupi saattaa levitä laajemmalle ihoalueelle.
Taudin toteamiseen ei tarvita laboratoriokokeita. Joskus hoitamattomana märkärupi voi johtaa munuaistulehdukseen, mutta tämä on Suomessa harvinaista. Usein tartunta voi parantua itsestäänkin, mutta hoitamattomana se kestää pidempään, mahdollisesti kuukausia. Usein paikallishoito, rupien pesu auttaa lievimmissä infektioissa. Mikäli sairastunut on hyvin nuori lapsi, olisi otettava yhteyttä lääkäriin. Pidemmät ja vaikeimmat tapaukset saattavat kaivata puolestaan antibioottikuuria.