Millainen on lasten silmätulehdus?
Silmän sidekalvo peittää silmäluomien sisäpintaa ja silmän valkoista osaa. Joskus tämä sidekalvo voi ärtyä tai tulehtua eri syistä. Silmä alkaa punottaa virus- tai bakteeritulehduksen iskiessä tai allergiasta tai mekaanisesta ärsytyksestä johtuen. On varsin yleistä, että hengitystietulehduksen ohella nuhan ja yskän lisäksi silmän sidekalvo alkaa punottaa ja silmästä valuu vettä. Silmästä ei erity kuitenkaan juurikaan rähmää. Näissä tapauksissa kyse on todennäköisesti viruksen aiheuttamasta tulehduksesta silmässä.
Bakteerin aiheuttamassa tulehduksessa silmä alkaa erittää rähmää. Lapsen herätessä silmä saattaa esimerkiksi olla aivan kuin muurautunut kiinni rähmän takia. Kellertävä erite kasaantuu etenkin silmänurkkiin. Silmä ei näissä tapauksissa välttämättä punota ollenkaan. Joskus bakteerin aiheuttamaan tulehdukseen saatetaan tarvita silmätippoja tai salvaa hoidoksi, joten lääkärikäynti on aiheellinen.
Silmän sidekalvontulehduksessa aiheuttajabakteerit ovat samat, jotka aiheuttavat korvatulehdusta. Siksi ei olekaan harvinaista, jos lapsella on korvatulehdus ja silmätulehdus yhtä aikaa. Kannattaakin tarkkailla silmätulehduksen ilmaannuttua, onko lapsella kenties oireita myös korvatulehdukseen viitaten. Joskus voi olla, että korvatulehdus alkaa silmätulehduksen jo alettua parin päivän viiveellä. Levottomuuden lisääntyessä lapsen elimistöstä saattaa siis löytyä parikin tulehdusta, eli asiaa on syytä tarkkailla koko ajan.
Aivan vastasyntyneillä lapsilla silmätulehdus on hyvin yleinen vaiva. Silmät kuitenkin rauhoittuvat yleensä muutamassa päivässä. Joskus kyynelkanavien ahtaus saattaa aiheuttaa oireita, jotka muistuttavat silmätulehdusta. Se on kuitenkin vaaraton vaiva, joka korjaantuu tavallisesti itsestään muutaman kuukauden kuluessa. Silmien rähmimistä voi joka tapauksessa hoitaa silmätipoilla tai voiteilla, jos asia tuntuu vaativan hoitoa ja rähmiminen on runsasta. Silmänurkan painelu sormin muutaman kerran päivässä – lääkäri opastaa tavallisesti kotihoidon alkuun – saattaa myös auttaa ahtaiden kyynelkanavien tilannetta. Keitettyyn veteen kostutetulla vanutupolla silmien pyyhkimisestä voi niin ikään olla apua.
Joskus silmä voi ärsyyntyä muutenkin kuin infektion vaikutuksesta. Pöly tai silmään joutunut roska voivat aiheuttaa silmän vetistämistä tai saada aikaan punotusta silmässä. Joskus jos kutina ja ärsytys on voimakasta, voidaan käyttää kutinaa lievittäviä tippoja, mutta varsinaiset silmätipat eli antibioottitipat eivät näissä tapauksissa ole tarpeen. Joskus silmän sidekalvontulehdus liittyy allergiseen nuhaan ja onkin yksi allergian muodoista. On myös mahdollista, että joskus silmäluomen reunaan ilmaantuu pieni näppylä silmäluomen rauhasen tukkeuduttua. Kyse on näärännäpystä, joka paranee usein itsekseen ajan kuluessa. Joskus kuitenkin hoitona joudutaan käyttämään antibioottitippoja tai –voidetta ja lääkärikäyntikin on tarpeen.