Millainen ihotauti on savipuoli?
Savipuoli (pityriasis versicolor) on sieni-infektion aiheuttama ihottuma. Se on yleensä läiskäinen ja ylävartalolla sekä olkavarsissa. Läiskät ovat kesäisin vaaleita ja talvisin ruskeita. Savipuoli on yleinen. Sienien aiheuttamat infektiot opittiin tuntemaan 1800-luvun alussa, vaikka virukset ja bakteerit olivat tuolloin vielä tuntemattomia käsitteitä molemmat. Sieni-ihottumat tosin ovat jo ennen tätäkin olleet ihmisten tiedossa. Muinaiset kreikkalaiset ovat kuvanneet savipuolen tarkoin.
Mikä aiheuttaa savipuolen?
Savipuoli aiheutuu Pityrosporum ovela -sienestä. Se kasvaa kaikkien ihmisten iholla, eikä näin ollen ole tartuntana saatava tauti. Syy siihen miksi se puhkeaa joillakin savipuolena, on vielä tuntematon. Perinnöllisyyttä pidetään yhtenä mahdollisena altistavana tekijänä, tällöin kyse on ihon laadusta. Tavallisesti savipuoli esiintyy eniten lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Savipuolen puhkeamista edistävät umpinainen vaatetus ja hikoilu.
Miten savipuoli oireilee?
Tauti on yleensä jo kestänyt pitkään kunnes siihen kiinnitetään suurempaa huomiota sekä hakeudutaan lääkäriin näyttämään ihoa. Savipuoli laajenee hitaasti. Ylävartalolla on yleensä pyöreitä tai sokeita, mahdollisesti hieman hilseileviä läiskiä, jotka ovat läpimitaltaan noin 1-1,5 senttiä. Ne yhtyvät kuitenkin suuremmiksi muodostelmiksi. Savipuoli ei aina kutise ja silloinkin kutina on vähäistä.
Miten tauti todetaan ja kuinka sitä hoidetaan?
Ihon ja läiskien näyttäminen riittää taudin toteamiseen eikä siis koepaloja tai sieniviljelmää tarvitse ottaa. Savipuoli on vaivaton hoitaa, mutta sillä on tapana olla uusiutuva. Tauti saadaan kuriin reseptivapaasti saatavilla sienivoiteilla. Näin menetellessä kuitenkin savipuoli pääsee uusiutumaan nopeasti takaisin. Apteekki myy myös seleenisulfidia sisältäviä shampoita, jota levitään koko iholle kolmen viikon ajan kolme kertaa viikossa. Aine annetaan vaikuttaa yön yli, jonka sen jälkeen se pestään iholta pois. Herkkäihoisimmat voivat kuitenkin saada näistä shampoista iho-oireita. Tehokkain tapa on sisäisesti otettava lääkekuuri, joita saa vain reseptillä, joten lääkäriin on hakeuduttava. Kevät on parasta aikaa hoitaa savipuoli, mikäli ei halua vaaleiden läiskien esiintyvän iholla.