Millainen matkakohde on Surinam?
| Pääkaupunki: | Paramaribo |
| Pinta-ala: | 163 265 km2 |
| Asukasluku: | 420 000 |
| Rahayksikkö: | Surinamin guldeni |
| Virallinen kieli: | hollanti |
| Uskonto: | 27 % hindulaisia, 23 % katolilaisia, 20 % islaminuskoisia, 19 % protestantteja |
| Sijainti: | Etelä-Amerikan koillisosassa |
Nähtävyydet
Pääkaupunki Paramaribo on kuin Pohjois-Euroopan ja trooppisen Amerikan sekoitus. Kaupungin kaduilla on rinta rinnan tiili- ja puutaloja, puistolaikkuja ja palmuja. Rannikkoa valtaavat vieläkin mangrovet. Moskeijat ja synagogat viihtyvät kaupunkikuvassa vieretysten. Tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Onafhankelijksplein, itsenäisyydenaukio, ja sitä vastapäätä sijaitseva presidentin palatsi. Heti palatsin takana aukeaa upea Palmentuinin puisto palmuineen ja trooppisine lintuineen.
Brownsteinin kansallispuisto on upea ja laaja-alainen sademetsä noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Paramaribosta. Puistoon järjestetään ohjattuja kierroksia, ja samalla voi päästä ihailemaan mm.. läheisiä pieniä mutta sitäkin kauniimpia vesiputouksia.
Ruoka
Surinamin ruokakulttuuri on melkoinen sekoitus intialaisesta, kreolilaisesta ja kiinalaisesta keittiöstä. Halvimpia ruokalajeja on jaavalainen warung, jonka perusaineisiin kuuluvat paistettu riisi ja nuudelit.
Ilmasto ja maaperä
Rannikolla kasvavat mangroverämeiköt. Rannikkoalanko taasen on suurelta osin savannia. Etelään mentäessä maasto kohoaa Guyayanan ylängöksi, johon liittyvät etelärajalla kohoavat Tumuc-Humucvuoret. Ylänköä peittää sademetsä, ja sen läpi virtaavat itäinen rajajoki Gorantijn ja läntinen rajajoki Marowijne.
Surinam kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen. Keskilämpötila on helmikuussa +25 asteen tienoilla, ja syyskuussa noin +29 astetta. Maan vuotuinen sademäärä on noin 2000 mm.
Historia
Ensimmäiset espanjalaisten lyhytaikaiset tukikohdat ilmestyivät Surinamin rannikolle jo vuonna 1499. 1600-luvulla saapuivat alankomaalaiset, mutta intiaanien vastarinta esti sekä heidän että myöhemmin ranskalaisten ja englantilaisten pysyvien tukikohtien perustamisen. Vasta 1667 englantilaiset onnistuivat ensimmäisinä perustamaan maan rannikolle plantaaseja. Surinamin alue vaihtoi sen jälkeen tiheästi omistajaa. 1667 alankomaalaiset luovuttivat englantilaisille Uudet Alankomaat, ja englantilaiset vastavuoroisesti antoivat heille Surinamin rannikkoalueen. Britit ottivat Alankomaiden Guayanan nimellä tunnetun Surinamin haltuunsa 1799, palauttivat sen takaisin Alankomaille 1802 ja ottivat jälleen haltuunsa 1804. Napoleonin kukistuttua alueen hallinta palasi takaisin Alankomaille vuonna 1815.
Alankomaat olivat hankkineet orjia Afrikasta perustamilleen sokeriruoko- ja kahviplantaaseilleen, mutta orjuuden päätyttyä 1863 työvoimaa kuljetettiin Kiinasta, Intiasta ja Indonesiasta. Sopimustensa päätyttyä useimmat työläiset jäivät Surinamiin, mikä selittää maan asukkaiden nykyisen, mm. uskontojakaumassa näkyvän epäyhtenäisyyden. Alankomaiden Guayana sai osittaisen itsehallinnon vuonna 1948, ja samala nimi muutettiin virallisesti Surinamiksi. Maan itsehallintoa laajennettiin 1954, ja lopulta vuonna 1975 Surinamista tuli itsenäinen valtio.
Elinkeinot
Surinamilaiset saavat toimeentulonsa pääosin maanviljelystä, joka tuottaa maissia, riisiä, sokeriruokoa, banaaneja ja sitrushedelmiä. Kaivokset tuottavat bauksiittia, jota jalostetaan alumiiniksi. Näiden osuuus maan viennistä on noin kaksi kolmasosaa.