Millainen peli on Maija?
Maija tai Musta Maija nimellä tunnettu korttipeli vaatii vähintään kaksi pelaajaa, mutta pelissä on enemmän mielekkyyttä, jos pelaajia on hieman useampi. Liian monen pelaajan pelatessa pelin luonne ei tule esiin, koska kortteihin ei tule riittävästi vaihtuvuutta. Maija on perusluonteeltaan yksinkertainen peli, joka ei vaadi edes kovin paljon taktikointikykyä. Se sopii siksi hyvin myös nuoremmille pelaajille tai ensimmäisiä kertoja korttipelejä harrastavalle.
Tärkeät kortit ja pelin tavoiteMaijan (tai Mustan Maijan) nimitys tulee pelin tärkeimmästä kortista patarouvasta. Tätä korttia ei voi pelissä kaataa, mutta toisaalta sillä ei myöskään voi kaataa. Joka tapauksessa pelin lopussa hävinneelle jää käteen ainakin patarouva. Tällöin hänen voidaan sanoa jääneen Maijaksi. Valtti on pelin alussa valittu maa, jolla voi kaataa kaikkia muita kortteja paitsi Maijaa ja suurempaa valttimaata edustavaa korttia. Muutoin aina suuremmilla korteilla voi kaataa pienempiä saman maan kortteja. Pelin tavoitteena on, että pakan loppumisen jälkeen pääsee käsikorteistaan eroon.
Pelivälineet ja pelin kulkuMaijassa käytetään tavallista 52 kortin pakkaa, josta jaetaan aluksi jokaiselle pelaajalle viisi korttia. Jakajasta seuraavan pelaajan on laitettava pöydälle yksi kortti tai useampi kortti, jotka ovat samaa maata. Ensimmäisellä kerralla kannattaa yleensä lyödä vain yksi kortti, ellei sitten kädessä ole useita patoja. Näin välttyy lahjoittamasta kovin monia valtteja seuraavalle pelaajalle. Kun ensimmäinen tai ensimmäiset kortit on laitettu pöytään, kääntää jakaja pakasta kortin, jonka edustamasta maasta tulee valtti. Pata ei kuitenkaan voi olla valtti, vaan käännetyn kortin ollessa pata tehdään valinta uudestaan.
Pelissä voi lyödä kerrallaan yhdestä viiteen samaa maata edustavia kortteja. Saadakseen lyöntivuoron itselleen on seuraavan pelaajan kyettävä kaatamaan kaikki hänelle lyödyt kortit. Muutoin hän joutuu nostamaan käteensä kaatamatta jääneet kortit. Jokainen pelaaja täydentää kädessään olevia kortteja pakasta nostamalla siten, että jokaisella on koko ajan viisi korttia kädessä pakan loppumiseen saakka. Pakan loppumisen jälkeen pelaaja ei voi lyödä useampia kortteja kuin hänestä seuraavalla pelaajalla on kädessään. Voittajaksi siis selviytyy se, joka saa lyötyä ensimmäisenä kaikki käsikorttinsa pois. Mikäli mukana on useampia pelaajia, voi peliä jatkaa kuitenkin siihen saakka, kunnes kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat päässeet käsikorteistaan eroon. Tällöin siis selviää myös pelin lopullinen häviäjä eli se joka jää Maijaksi.