Mikä oli naisen asema Rooman valtakunnassa?
Roomalaisen lain mukaan nainen oli isänsä tai puolisonsa holhouksen alainen. Hänellä ei ollut poliittisia oikeuksia, kuten äänioikeutta, eikä hän myöskään ollut virkakelpoinen. Käytännössä pappisvirka eli Vestan papittareksi ryhtyminen oli ainoa julkinen toimi, mikä oli naiselle sallittua.
Naisen asema yhteiskunnassa oli kuitenkin parempi kuin mitä poliittisten oikeuksien puuttuminen antaa ymmärtää. Roomalaisen naisen asema oli vahvistunut vähitellen 200-luvulla eKr. lähtien. Naisella oli perintö- ja avioliitto-oikeus. Hän sai omistaa yksityisomaisuutta. Nämä oikeudet antoivat naisille mahdollisuuden toimia ja vaikuttaa omassa yhteisössään. Varakas roomalaisnainen omasi edellisten oikeuksien lisäksi vapaan testamentti- ja avioero-oikeuden. Lisäksi roomalainen myötäjäiskäytäntö pyrki turvaamaan vaimon toimeentulon, mikäli liitto ajautuisi avioeroon. Käytäntö perustui myötäjäislakiin, jolla pyrittiin mahdollistamaan eronneen naisen uudelleen avioituminen. Kuitenkin naisella oli edelleen, taloudellista oikeuksista huolimatta, oltava holhooja, mikäli hänellä ei ollut isää eikä aviomiestä tuli holhoojaksi nimetä jokin muu vapaa, luotettava mies. Ja toisinaan naisen varakkuutta katsottiin karsaasti ja sitä pyrittiin jopa lain säädännöllä rajoittamaan.
Keisariaikana naisen holhouslaki (tutela mulierum) muuttui pelkäksi muodollisuudeksi. Nainen hoiti yhä enemmän itse omaa omaisuuttaan, tästä on hyvänä esimerkkinä Ciceron vaimo Terentia, jonka liiketoiminnasta on paljon tietoa, mutta hänen holhoojastaan ei tiedetä mitään. Keisariaikana naisia suosittiin myös juridisesti. Tyttöjen perintäoikeus parani. Roomalaisessa perheessä tytöt ja pojat koettiin samanarvoisina. Rooman yhteiskunnassa ei kuitenkaan voinut vielä puhua äidin vallasta. Roomassa arvostettiin edelleen siveitä aviovaimoja ja heidän taloudenpitotaitojaan pidettiin arvossa. Naisilla ja miehillä oli erilaiset siveysvaatimukset, naisten tuli säilyttää neitsyytenä ennen avioliittoa. Siveysvaatimukset ulottuivat myös avioliitossa oleviin naisiin ja leskiin, taustalla ilmeisesti oli äpäränpelko.
Avioliitto oli Roomassa yksityisasia, ja niin oli myös avioero, vaikka roomalainen kirjallisuus sitä välillä kauhistelikin. Avioeron ja uudelleen avioitumisen kritiikki sisälsi selkeää naisvihamielisyyttä. Roomalaisten naisten sanottiin laskevan vuosiaan aviomiesten mukaan. Roomalainen yhteiskunta piti avioeroja välttämättömänä pahan. Avioerossa nainen jäi kuitenkin usein heikoille, varsinkin jos hänellä ei ollut avioliittoon tuomiaan myötäjäisiä takanaan. Avioerossa ei määrätty elatusapua vaimolle, mikä toisaalta korosti myös naisen itsenäisyyttä.Naisen vapautta myös kritisoitiin. Esimerkiksi filosofi Seneca ja runoilija Decimus Junius tekivät pilkkaa naisista ja moittivat heidän liiallista valtaansa.