Rooman valtakunnan historia lyhyesti
Rooman valtakunta eli lat. Imperium Romanum oli antiikin valtio. Rooman valtakunnan lähtökohtana oli talonpoikaisyhteisö, joka vähitellen etruskien vaikutuksesta kehittyi Rooman kaupunkivaltioksi. Samalla roomalaiset saivat myös vaikutteita kreikkalaisesta kulttuurista. Roomalaisten oman historiankirjoituksen mukaan Rooman valtio oli alusta asti valmis ja täydellinen. Lisäksi he uskoivat Rooman olevan jumalten suosikki. Tämän johdosta roomalaiset olivat ylivoimaisia vihollisiinsa nähden ja se auttoi heitä kasvamaan maailmanvallaksi.
Noin 500 eKr. Rooma vapautui etruskien vallasta ja valtakunta alkoi laajeta Välimeren ympäristöalueille, ulottuen pohjoisimmillaan aina Brittiensaaren alueelle asti. Rooman yhteiskuntamuoto oli 500 eKr. lähtien aina Kristuksen syntymän aikoihin asti tasavaltainen. Tasavallan aikana Roomaa johti kaksi vuosittain vaihtuvaa virkamiestä, konsulia. He olivat samanarvoisia ja heillä oli korkein poliittinen ja sotilaallinen valta. Tasavallan aikana kaksi yhteiskuntaluokkaa plebeijet ja patriisit kiistelivät vallasta lähes jatkuvasti keskenään. Plebeijet olivat itsenäisiä maanviljelijöitä, jotka omistivat omat tilansa. Patriisit olivat ylimyksiä. He perustivat valtansa jumalallisella syntyperällä. Heillä oli yksinoikeus virkoihin. Lisäksi he omistivat laajoja maa-alueita.Maailmanvallaksi kasvanut valtakunta muuttui 27 eKr. yksinvallaksi. Vallanjaossa säilyi kuitenkin vielä tasavallan piirteitä. Roomasta tuli absoluuttinen monarkia vasta 300 jKr. Keisarista tuli henkilöpalvonnan kohde ja häntä alettiin palvoa jumalana. Rooman ensimmäinen kristitty keisari oli keisari Konstantinus. Hän tosin antoi kastaa itsensä kristityksi vasta kuolinvuoteellaan 337 jKr. Hänen motiivinsa kristinuskon suosimiseen on arveltu olleen poliittinen; hän ehkä arveli yhteisen uskonnon vahvistavan valtakunnan yhtenäisyyttä.
Valtakunta hajosi 400 -luvulla jKr. Rooman valtakunta heikkeni sisäisten kiistojen vuoksi. Valtakunnan hajoamisen oireet olivat näkyvissä jo 300-luvulla. Yhteinen hallintokoneisto epäonnistui yhdistämään erilaiset kansat ja heimot. Useat aatteet ja uskonnot aiheuttivat henkistä hajanaisuutta. Armeijan puuttumiset hallinnollisiin asioihin heikensi hallintovaltaa. Armeijassa alkoi olla koko ajan enemmän vieraita aineksia. Viimeinen Länsi-Rooman keisari Romulus Augustus syrjäytettiin 476, kun Italiassa olleet germaanijoukot huusivat oman päällikkönsä Odovakarin kuninkaaksi. Rooman valtakunta jakautui Länsi- ja Itä-Roomaan. Länsi-Rooma joutui kansainvaellusten jalkoihin. Bysantin valtakunta jatkoi Rooman imperiumin perintöä. Valtakunnan loppuaikoina turvattomuus lisääntyi, ja kaupunkien asukkaat alkoivat muuttaa maalle. Kauppa, käsityö ja teollisuus taantuivat. Kansalaisten verorasitus kasvoi.
Rooman henkinen perintö säilyi valtakunnan hajoamisesta huolimatta. Katolinen kirkko omaksui Rooman hallinto- ja kulttuuriperinteen. Rooman valtaamat alueet myös omaksuivat mielellään Rooman kulttuurin ja latinan kielen. Rooman hajoaminen ei heikentänyt uskoa Rooman kulttuuriin ja renessanssiajan ihmiset tekivät siitä ihanteen.