Kuvasarjan historia
Kuvasarja sarjakuvan taidehistoriallisena edeltäjänä
Kun sarjakuvan historiasta puhutaan, sen juuret nähdään usein palautuvan aina ihmiskunnan varhaisimpaan taidehistoriaan saakka: esihistoriallisiin luolamaalauksiin. Aikaan, josta ei kirjoitettua historiaa edes ole olemassa. Miksi? Siksi, että niissä kuvat on usein esitetty peräkkäin kuvasarjana.
Sarjakuvat ovat yhtäältä nykyajan populaarikulttuurin uusimpia tapoja kertoa ja toisaalta paradoksaalisesti yksi vanhimmista, ellei jopa kaikkein vanhin tapa, mikäli sarjakuva ja kuvasarja esitystapana halutaan rinastaa toisiinsa. Kuvasarja on eri asia kuin sarjakuva. Sarjakuvan oma historia alkaa ”virallisesti” vasta Richard Outcaultin Yellow Boy sarjasta 1896. Elokuvaakin voidaan lopulta pitää vain nopeasti esitettynä kuvasarjana. Lumière -veljesten, Auguste ja Louis , ”keksintö” esittää pyörivältä filmiltä peräkkäisiä kuvia projisoituna kankaalle, aloitti elokuvaesitysten historian sellaisena kuin tämän päivän ihminen sen käsittää.
Kuvasarjan idea piilee siinä, että peräkkäin kerrotuilla kuvilla voidaan kertoa kokonainen tapahtuma. Katsoja ikään kuin täydentää välistä ”puuttuvat” kuvat, mikä perustuu ihmisen havaintomekanismeihin. Kyse on kuvaavasta ja kertovasta taidemuodosta. Kuvasarjaan voidaan liittää tai yhtä hyvin olla liittämättä selittävä teksti. Millaisia roolia kuvasarjat ovat näytelleet maailman taidehistoriassa?
Varhaisimpien esihistoriallisten taiteilijoiden pääasiallinen kuvauskohde oli ympäröivän luonnon eläinkunta. Metsästystapahtumat ja eläinten, joskus jopa eläinlaumojen, liike saatiin vangittua hyvin peräkkäisiin ja rinnakkaisiin kuvasarjoihin. Tosin läheskään kaikki luolamaalaukset eivät ole kuvasarjoja eivätkä aina edes esitäviä kuvia. Myös yksittäisiä symbolinkaltaisia , merkinluonteisia kuvia sisältyy luolien monipuoliseen kuvakoristeluun.
Egyptiläiset, kreikkalaiset, roomalaiset, mesopotamialaiset ja muut muinaiset suuret kulttuurit käyttivät historiansa, uskontonsa ja yhteiskuntansa kuvaamiseen kuvasarjoja. Joistakin kuvauksista on säilynyt rinnakkaista kirjallista aineistoa ja kuvasarjoja on mahdollista tulkita kirjoitetun historian avulla. Esihistoriallisten luolamaalausten tulkitseminen on juuri kirjoitetun historian puuttumisen vuoksi vaikeampaa. Kuvasarjallisia esityksiä saattoivat säännellä omat tapansa ja sääntönsä esittää kuvauksia. Esimerkiksi egyptiläisten kuvasarjojen ihmiset on pääasiassa esitetty kasvot sivuprofiilista ja eri jumaluuksille on annettu omat hahmonsa.
Kuvasarjojen lukeminen edellyttää sääntöjen ja sisältöjen tuntemista. Nykysarjakuvan lukija tuntee oman kultuurinsa säännöt lukea ja tulkita sarjakuvan kieltä. Jos lukija ei olisi koskaan aikaisemmin katsellut sarjakuvia, kuinka hän saattaisi voida tietää, että katkoviivalla ilmaistu puhekupla tarkottaa kuiskausta ja tukin sahaamisen kuva nukkumista? Kuvasarjat ja sarjakuvat sisältävät omalle esitystavalleen ominaisia sisäisiä konventioita.
Keskiaikaisten kirkkojen seinämaalaukset opettivat lukutaidottomalle kansalle, ”rahvaalle”, Raamatun tapahtumia ja kristinuskon perusteita. Kuvasarja on ollut hyvä keino opettamiseen ja asioiden esittämiseen suurelle katsojakunnalle. Sarjakuva populaarina lukemistona leviää varsinaiseksi kansanlukemistoksi niin ikään, mutta keskiaikaiseen kulttuuriin verrattuna, sen sisällöt ovat muotoutuneet viihteiseksi fiktioksi. Tosin jotkut nykysarjat lähestyvät kaunokirjallista, taiteellista romaania lähestyvää muotoa. Opettamisessa sarjakuva on keskiajan kuvasarjojen tapaan edelleen mitä parhain väline. Mainoksetkin hyödyntävät sarjakuvaa ja kuvasarjaa, koska esitystapa suurelle vastaanottajajoukolle on tällä lailla tehokas. Puhekuplien edeltäjät on niin ikään jäljitetty keskiajan kirkkomaaluksia kierteleviin nauhoihin, fylakterihin , joihin oli kirjoitettu kuvia selittävää tekstiä
Bayeuxin seinävaate vuosilta 1073-83 mainitaan lähes aina esimerkkinä kuvasarjoista, mikä ei ole ihme, sillä seinävaate on 73 metriä pitkä liina, johon on ompelemalla kuvioitu Englannin normannivalloittajia koskevia tapahtumia. Seinävaate on paitsi suuritöisyydessään huomattava, myös kuvasarajalla kertomisen, narraation ja tapahtumien historian säilyttämisen välineenä esimerkillinen. Taiteen rooli ihmiskunnan muistina tulee tässä esille. Pelkän historiankirjoituksen perusteella emme voisi mielessämme arvella, kuinka menneinä aikoina pukeuduttiin, miltä valloittajien laivat näyttivät tai muita visuaalisia yksityiskohtia. Kertovat kuvasarjat ovat siksi merkittävä historiantutkimuksen lähde.
Varsinaista sarjakuvaa edeltäneessä lähihistoriassa kuvasarjat eli bande dessinée -ilmaisu lähestyy jo miltei täysin nykyaikaista sarjakuvaa. Piirrettyjä kuvia esitettiin peräkkäin, sarjoissa tekstejä niihin yhdistäen. Sveitsiläinen Rodolphe Töppffer (1799-1846) on kuvallisesti kertovan novellin varsinainen isähahmo. Hänen painettuna julkaistut sarjansa jäivät kuitenkin aika vähiin.