Sarjakuvien keräily

Sarjakuvien keräily on helppoa mutta kallista

Valmiiksi numeroituja kappaleita

Sarjakuvien keräily on helppoa: irtonumerot ovat valmiiksi numeroituja ja luokiteltuja kappaleita eikä tarvitse kuin hankkia numeroita ja asettaa ne paikalleen laatikkoon! Ei ole tunnistamisen ja nimeämisen ongelmaa kuten kerättäessä esimerkiksi hyönteisiä.

Keräilyn todellisuuus ei ole yhtä ruusuinen. Keräilykappaleet ovat usein harvinaisuuksia ja siksi kalliita. Varsinkin hyväkuntoisten kohteiden löytäminen saattaa olla todella vaikeaa. Keräily merkitsee säännöllistä kiertelyä divareissa ja internetin keräilypalstojen läpikahlaamista.

Sarjakuvien keräily alkaa yleensä oman kiinnostuksen pohjalta. Keräilykohteen valinta voi olla sarjoihin, genreihin , piirtäjiin tai aikakausiin kohdistuvaa. Sarjakuvalehtien ja -albumien ohella monet keräävät saman sarjan tuotteistettuja hahmoja. Oheistuotteet ovat joskus ainoa keräilykohde. Suomessa esimerkiksi on suuriakin Disney-aiheisia kokoelmia, joihin kuuluu mitä moninaisimpia hahmoja ja tavaroita: lautasia, hammasharjoja, nukkeja, pyyhkeitä, painokuvia ja elokuvia, esimerkiksi.

Suosituimmat kohteet ovat suuren kysynnän vuoksi kalleimpia ja varsinaisia helmiä on vaikea löytää. Harvempien suosima keräilykohde voi olla edullisempi, mutta juuri harvinaisuudessaan keräilemisen arvoinen ja tuottaa uusien kohteiden löytämisen riemua.

Keräily on helpointa alkaa esimerkiksi niistä sarjoista joita on lapsuudessaan kerännyt tai joista kotona on jo peruskokoelma valmiina. Järjestäminen ja säilyttäminen rinnastuvat kortistointiin , sillä lehdissähän on sanotusti vuodet ja numerot tosiaankin valmiina. Täysi vuosikerta jotakin sarjaa voisi olla keräilyn ensimmäinen päämäärä. Kun kokoelma laajenee, ei enää itsekään muista, mitä siihen kuuluu, joten luetteloinnista on hyötyä myöhempien hankintojen tekemisessä.