Elenium

Haaveena hyvä levy-yhtiö

Elenium on jo kymmenen vuotta sitten perustettu death-metallia soittava bändi pääkaupunkiseudulta. -Perustamiseen vaikutti into metallimusiikkiin ja samasta paikasta (Vantaan martinlaakso) tulevan Amorphis-yhtyeen musiikki, kertoo yhtyeen laulaja J. J :n lisäksi bändissä soittaa Johannes koskettimia, Tuomo bassoa, Tommi ja Kasperi kitaraa, rumpali on tällä hetkellä hakusessa.

Esikuvia ja demoja

Esikuvia on paljoltikin, muun muassa Amorphis ja Opeth metalli-skenestä, muuten kaikki hyvä musiikki inspiroi, J kertoo ja jatkaa -Tähän päivään mennessä olemme julkaisseet 3 demoa. Eleniumin ensimmäinen demo ilmestyi 1996 ja seuraavana vuonna tuli jo toinen. Kolmas demo ilmestyi vuonna 2002. Toinen demo poiki ensimmäisen levytyssopimuksen HellaRecords-nimisen suomalaisen pienen levy-yhtiön kanssa. -Heille teimme This side of paradise –nimisen mini-CD:n vuonna 98. Yhteistyö kuitenkin loppui, koska lafkalle ei ollut resursseja täyspitkän julkaisuun, J harmittelee. CD:n jälkeen bändi vietti jonkin aikaa hiljaiseloa, edessä oli muun muassa armeijan pakollinen vierailu.

Lisää vastoinkäymisiä

Vihdoin vuonna 2002 kävimme nauhoittamassa Them used Gods –nimisen demon. Rage of Achilles -niminen englantilainen levy-yhtiö kiinnostui siitä ja heidän kanssaan nauhoitimme kesällä 2003 debyytti-levyn For giving For getting , J kertoo. Rage of Achilles joutui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja kun Eleniumin oli määrä nauhoittaa toinen albumi, levy-yhtiö ilmoitti että rahat ovat loppu ja sopimus puretaan. -Tällä hetkellä olemme juuri käyneet nauhoittamassa toisen levyllisen verran uutta materiaalia ja levy-yhtiön metsästäminen on käynnissä, J paljastaa toiveikkaana. Elenium on joutunut käymään läpi monet mutkat, mutta hienoa on että bändi jaksaa jatkaa vastoinkäymisistä huolimatta eteenpäin.

Fanit ja julkisuus

-ämäntyylisellä metallimusiikilla on vaikea päästä ihmisten tietoisuuteen, joskus jopa vitsailemme, että Eleniumia kuunnellaan vasta 100 vuoden päästä, J naurahtaa. Death-metallia tai rankempaa musiikkia ylipäänsä ei kovin paljoa suomalaisilta radiokanavilta kuule. Keikkoja on J :n mukaan paljon helpompi järjestää, Suomessa on sen verran laaja hevin kuuntelijakunta. Internet on tietysti toinen kanava, jolla bändit pääsevät julkisuuteen. Niin myös Elenium on tehnyt. Heinäkuussa avattiin bändin ensimmäinen ulkomainen fani-sivu. Elenium haaveilee keikkailusta ulkomailla, mutta tämän hetken päätavoite on löytää hyvä levy-yhtiö. -Haluamme julkaista lisää heviä, J sanoo varmana. Eleniumin viesti lukijoille on: Elenium tulee olemaan ajasta ikuisuuteen… Pysähtykää ja kuunnelkaa.