Incredible Nothing

Incredible Nothingin tarina

Jani ja Jukka tapasivat toisensa aikoinaan Vantaan Tikkurilan lukiossa. Pojat halusivat soittaa rokkia, joten he perustuvat bändin. Jukka tarttui mikrofoniin ja komppikitaraan ja Jani soolokitaraan. Basistiksi tuli ystävä Miikka. Bändistä puuttui kuitenkin vielä rumpali. Sen aloitteleva bändi löysi internet-ilmoituksen kautta. Teppo vastasi ilmoitukseen ja niin vuonna 2001 pidettiin ensimmäiset harjoitukset. -Ekojen treenien jälkeen oli hetken aikaa hiljaiseloa, silloin tällöin soiteltiin kuulumisia, kertoo rumpali Teppo. Vihdoin 2002 vuoden puolella yhtye aloitti treenaamisen ja saikin kesäksi jo keikkoja. –Esiinnyimme Varjoankkarockissa ja treenasimme ahkerasti. Myös biisejä piti tehdä lisää, Teppo sanoo. Miikka jäi bändistä pois ja Jani vaihtoi kitaran bassoon.

Keikkailua ja faneja

Tänä syksynä Incredible Nothingilla tulee 100 keikka täyteen. Suuri kiitos yhtyeen keikoista kuuluu Tepolle , joka toimii bändin promoottorina ja keikkojen hankkijana. Bändi on tehnyt yhteiskeikkoja muun muassa rasismin vastaisella kiertueella Luomakunnan ja Bitch Alertin kanssa. Lisäksi he tekevät keikkoja Bloodpitin seurana. –Noin 50:llä ekalla keikalla vain riehuimme hulluna lavalla, mutta nyt soitto on pääosassa. Enää ei riehuta vain riehumisen vuoksi, Teppo pohtii bändinsä esiintymistä. Levy-yhtiö Perfection Recordsin siipien suojassa Incredible Nothing on julkaissut viime elokuussa singlen Basic Emotion Preach, joka nousi hienosti singlelistalla 5. Syyskuussa ilmestyi Temporary Insanity –albumi. Aikaisemmin bändi on julkaissut muutaman omakustanne demon ja ep:n. Faneja bändiltä löytyy. –Aikoinaan keikkapaikoilla näkyi ne samat 20-30 fania, nykyään porukka on hieman vaihtunut. Jotkut lopettivat, mutta palasivat takaisin. Uusia kasvojakin näkyy koko ajan, nykyään nuorisokeikoilla porukkaa on 200-300. Vaikka suurin osa faneista on teinejä, niin se ei tarkoita kuitenkaan että bändi olisi huono.

Grungerockpunkkia

-Omaa musatyyliä on vaikea arvioida. Meitä on verrattu muun muassa Nirvanaan ja Museen. Meitä on myös nimitetty räyhärockretkueeksi ja suttutukkaiseksi voimatrioksi, Teppo naurahtaa. –Mutta meitä saa kyllä verrata ihan vapaasti mihin vaan. –Tulevaisuudessa Jani, joka on nyt korsolainen alkoholisti tulee todennäköisesti juomaan itsensä hengiltä. Jukka , joka on korsolainen kunnollinen perheenisä ja bändin taiteellinen johtaja menestyy kohtalaisesti tekemällä taidemusaa ja jotain muutakin työtä, Teppo kuvaa tulevaisuuden näkymiä. Incredible Nothingin tulevaisuus tuskin on kuitenkaan noin synkkä. Supertrion intohimolla ja taidolla voi vielä joskus valloittaa maailman.