Sleazy Dream

Rentoa rokkia

Sleazy Dreamin kaksi perustajajäsentä laulaja Jo ja lead-kitaristi Juhis ovat tehneet kappaleita yhdessä jo aivan pikkupojista asti. –Andy me kaapattiin The Spiders nimisestä bändistä ja Arska löydettiin mukaan internet ilmoituksesta, kertoo Jo. Bändi treenasi Helsingin Tattarisuolla autokorjaamon yläkerrassa. Sleazy Dream löysi rumpalin parisen vuotta sitten Petestä. Sleazy Dream oli kasassa.

Hauska keikkamuisto

-Keikkailu on ehdottomasti se asia, mitä varten jaksaa puurtaa treenikämpällä. Varsinkin soittaminen täysin tuntemattomille ihmisille tuntemattomassa paikassa on parasta, Jo hehkuttaa. Hän kertoo kuinka yhtye lähti keikalle Riihimäelle. –Paikka oli pieni räkälä, mutta ensi silmäyksellä ihan ok. Oli lava ja kaikki. Yhtäkkiä meille ilmoitettiin, ettei lavaa saakaan käyttää. Bändit soittavat yleensä keskellä käytävää. Sinne asti kun olimme päässeet, niin ajattelimme hoitaa setin, juoda kaljat ja lähteä pois. Sleazy Dream myös teki näin. Bändi soitti yhdessä rivissä kuin Riverdance-ryhmä. Yleisö bogoili kuin viimeistä päivää ja kaikilla oli loppujen lopuksi hauskaa. –Noista paikoista sen kyllä huomaa, jos bändi on huono, niin yleisö lähtee pois. -Harvoin löytää viisi näin kovapäistä ja lahjakasta kaveria, jotka pystyvät tekemään musiikkia ja kierrellä pienellä pakettiautolla suomea. Koska kuuden ihmisen, PA-kamojen ja backlinen sullominen kolmipaikkaiseen pakettiautoon on ihme. Vaikka egot välillä törmäilevätkin yhteen, niin huononakin päivänä Suomessa ei ole yhtään bändiä mikä pystyisi soittamaan meidät suohon.

Tulevaisuus

Levy-yhtiötä bändillä ei vielä ole, mutta he ovat julkaisseet jo muutaman biisin ja lisää on luvassa lähiaikoina. Bändi toivoo muutenkin tulevaisuudelta saavansa EP:n valmiiksi ja mahdollisuuden keikkailla paljon. Unohtamatta tärkeintä, Sleazy Dreamin musiikkityyli on Jon mukan kaikkea väliltä classic rock ja heavy rock, tai jopa Sleazy rock! Jon terveiset lukijoille on: -Älkää törsätkö elämäänne tekemällä asioita mistä ette pidä. Se kuulostaa varsin hyvältä elämänmotolta, josta jokaisen tulisikin ottaa oppia.