Neljä Ruusua

Talouskukkarosta tähtiin -Neljän Ruusun biografia

Laulu: Ilkka Alanko
Kitara: Kode Koistinen
Basso: Lade Laakkonen
Rummut: Kämy

1982

Noin 13-vuotiaat pojat virittelevät soittimiaan ja päättävät perustaa bändin. Talouskukkaro kuulostaa hauskalta nimeltä ja niinpä varhainen Neljä Ruusua on perustettu. Bändissä oli tässä vaiheessa vielä viideskin jäsen mukana.

1983

Talouskukkaro yltää rockin SM-kilpailussa finaaliin. Laulajan isoveli herättää enemmän kohua kuin itse sijoitus kisassa.

1985

Neljän hengen bändiksi kutistunut poppoo katsoo toisiaan ja päättää vaihtaa nimeään. He näyttävät kaikelta muulta kuin ruusuisilta pojilta finninaamoineen, joten mikäs sen parempi nimi kuin Neljä Ruusua.

1987

Levysopimus vuotta aiemmin ja nyt omaa nimeä kantava esikoislevy ulkona. Kovaa keikkailua ja toinen levy Kasvukipuja julkaistaan samana vuonna. Bändi kasvattaa suosiota Itkupilli –hitillä.

1989

Hyvää päivää ilmestyy. Keikat alkavat jo olla loppuunmyytyjä.

1990

Neljä Ruusua –buumi kasvaa, Hyvää yötä, Bangkok –albumi on iso hitti.

1992

Haloo julkaistaan ja siinä olevat biisit, mm. Juppihippipunkkari ja Sun täytyy mennä sulattavat suomalaisen yleisön lopullisesti.

1993

Menestyslevyä toisen perään, Pop-uskonto julkaistaan. Levyn isoin hitti Poplaulajan vapaapäivä soi kovasti radioaalloilla ja on keikoilla iso hitti.

1996

Kieli vaihtuu englanniksi ja uusi nimi on nyt 4R. Ensimmäinen englanninkielinen albumi Mood myy kultaa.

1998

Toinen 4R julkaisu Not For Sale ei menesty. Bändi kokee valtavan takaiskun.

1999

Nimen mukaisesti uusi aika alkaa Uusi aalto- albumin myötä. Nimi ja laulu jälleen suomeksi. Hunningolla –biisistä muodostuu ehdoton bilehitti. Uudet biisit tuovat uuden fanisukupolven.

2000

Ensimmäinen kokoelmalevy ilmestyy. Popmuseo tuo mukanaan suuren menestyksen, pitkän kiertueen ja platinalevyn.

2001

Loppuvuodesta ilmestynyt Valuva taivas antaa faneille sitä mitä he odottivat, takuuvarmoja Neljä Ruusua -hittejä, mm. levyn nimikkokappale ja kesäbiisi Missä vaan.

2004

Pitkä keikkatauko päättyy ja uusin tuotos Karelia Express ilmestyy. Mukana levyllä rokkaava ja itseironinen Popstars –biisi sekä Elän vain kerran. Pitkä kiertue alkaa.

2005

Neljä Ruusua viettää aikaa studiossa. Uusi levy ilmestynee vuoden 2006 alussa. Vuoden ensimmäiset keikat soitetaan syyskuussa.