Radiopuhelimet

Pohjoista raivoa

Oululainen Radiopuhelimet on jo lähes kahdenkymmenen olemassaolovuotensa aikana muodostunut suomalaisen vaihtoehto-rockin instituutioksi. Bändin musiikissa yhdistyy raaka ja aggressiivinen soundi voimakkaaseen rytmipohjaan sekä omaperäisiin, usein hyvin makaabereihin suomalaisesta elämänmenosta aiheensa ammentaviin sanoituksiin.

Radiopuhelimien taustalta löytyy hardcorepunk-bändi Kansanturvamusiikkikomissio (KTMK), joka toimi 1983–1986 ja julkaisi tänä aikana yhden lp:n ja 12” ep:n. KTMK:n hajottua Jyrki Raatikainen (rummut), Jarno Mällinen (kitara) ja Jukka Kangas (kitara) perustivat välittömästi yhtyeen, jonka he nimesivät ”mahdollisimman neutraalisti” Radiopuhelimiksi. Laulusolistiksi yhtyeeseen saatiin ”kovaääniseksi tiedetty” Jyrki Mäki.

Radiopuhelimet julkaisi kaksi ensimmäistä ep-levyään Sinappia ja ketsuppia (1987) ja Tyhjä on täysi (1988) nimenomaista tarkoitusta varten perustetun Bad Vugum -levymerkin kautta. Levyt saivat erinomaisen vastaanoton ja yhtye siirtyi Euros -levy-yhtiön talliin. Radiopuhelimet julkaisi ensimmäisen albuminsa Rokkiräjähdys vuonna 1988. Levy ei erinomaisista arvosteluista huolimatta ollut odotetunlainen myyntimenestys ja bändin ja levy-yhtiön yhteistyö loppui lyhyeen.

Radiopuhelimet siirtyi Riku Mattilan luotsaamalle Spirit -levymerkille, jonka suojissa se julkaisi seuraavat neljä albuminsa. Yhtyeen toinen lp K.O. (1989) lunasti sisällöllisesti bändiin kohdistetut odotukset yhdistellen raivoisaan ilmaisuun myös yllättäviä funk-sävyjä. Seuraavilla levytyksillä kuten Pian, pian (1991) ja Jäämeri (1992) bändin tyyli jalostui edelleen ja alkupään tuotannolle leimallinen purkauksenomainen vyörytys sai tehdä sijaa sävykkäämmälle ja hitaammalle materiaalille. Tämä teki - mikäli mahdollista - Radiopuhelimista entistäkin vaikeammin lokeroitavan ja markkinoitavan bändin. Bändi palasikin suurten levy-yhtiöiden huomasta takaisin marginaalimusiikkiin keskittyneen Bad Vugumin suojiin.

Uudelle vuosituhannelle tultaessa Radiopuhelimet on laajentanut ilmaisuaan myös teatteritaiteen puolelle. Bändi valmisteli Radiopuhelimet-nimisen näytelmän, jota esitettiin keikkojen yhteydessä eri puolilla Suomea. Näytelmän vastaanotto oli innostunut ja se rohkaisi bändiä jatkamaan näytelmäharrastuksen parissa. Viimeksi Radiopuhelimet ovat olleet mukana Tommi-näytelmän (2005) tuotannossa. Vaikka bändin linja on vuosien saatossa muuttunut alkuaikojen suoraviivaisesta hardcoresta astetta sävykkäämpään ja rytmikkäämpään suuntaan, ei se ole tinkinyt omista lähtökohdistaan milliäkään ja onnistuu yhäkin kuulostamaan vain ja ainoastaan itseltään. Radiopuhelimet on tähän mennessä ehtinyt julkaista kunnioitettavat kymmenen albumia. Viimeisin albumi Tänään! ilmestyi 2002.