Kuka oli Gustav Klimt?

Perhetausta ja uran alku

Gustav Klimt syntyi 1863 Baumgartenissa Itävallassa. Hänen lapsuutensa oli köyhä. Gustav oli 14-vuotias, kun hänelle tarjottiin stipendi Wienin taidekouluun, jossa hän opiskeli kuuden vuoden ajan. Kahdeksantoistavuotiaana Klimtin lahjakkuus dekoratiivisena taiteilijana tuli vahvasti esille ja hän sai useita taiteellisia toimeksiantoja. Täyttääkseen ne hän työskenteli yhdessä veljensä Ernstin ja opiskelukaverinsa Franz Matschin kanssa. Kolmikko loi suuria freskoja itävaltalaisiin teattereihin. Kankaalle maalaamiseen Klimt tutustui 30-vuotiaana.

Kunniatehtävät ja tuotanto

Vuonna 1879 Klimtistä tuli Wieniläisen Secession taideryhmän puheenjohtaja. Ryhmässä vaikuttivat edistysmieliset taiteilijat, jotka kannattivat niin sanottua uutta taidetta, art nouveauta. Tavoitteena oli tuoda esille nuoria itävaltalaistaiteilijoita. Ryhmä toi Itävaltaan näytteille ulkomaalaista taidetta. Kahdeksan vuotta myöhemmin Klimt vetäytyi ryhmästä. Vuodesta 1912 Gustav toimi Itävallan kansallisen taiteilijaunionin puheenjohtajana. Viisi vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin kunniaprofessuuri Wieniläisessä yliopistossa.

Gustav Klimt syntyi 1863 Baumgartenissa Itävallassa. Hänen lapsuutensa oli köyhä. Gustav oli 14-vuotias, kun hänelle tarjottiin stipendi Wienin taidekouluun, jossa hän opiskeli kuuden vuoden ajan. Kahdeksantoistavuotiaana Klimtin lahjakkuus dekoratiivisena taiteilijana tuli vahvasti esille ja hän sai useita taiteellisia toimeksiantoja. Täyttääkseen ne hän työskenteli yhdessä veljensä Ernstin ja opiskelukaverinsa Franz Matschin kanssa. Kolmikko loi suuria freskoja itävaltalaisiin teattereihin. Kankaalle maalaamiseen Klimt tutustui 30-vuotiaana.

Gustav Klimt syntyi 1863 Baumgartenissa Itävallassa. Hänen lapsuutensa oli köyhä. Gustav oli 14-vuotias, kun hänelle tarjottiin stipendi Wienin taidekouluun, jossa hän opiskeli kuuden vuoden ajan. Kahdeksantoistavuotiaana Klimtin lahjakkuus dekoratiivisena taiteilijana tuli vahvasti esille ja hän sai useita taiteellisia toimeksiantoja. Täyttääkseen ne hän työskenteli yhdessä veljensä Ernstin ja opiskelukaverinsa Franz Matschin kanssa. Kolmikko loi suuria freskoja itävaltalaisiin teattereihin. Kankaalle maalaamiseen Klimt tutustui 30-vuotiaana.Gustav Klimt tunnetaan art nouveaun ja symbolismin edustajana. Itävaltalaiset kiinnostuivat jugendin koristeellisuudesta, ja Klimtiä pidetään suorastaan koristeellisuuden henkilöitymänä. Hän maalasi suuria ornamentaalifreesejä ja teki muotokuvia naisista. Teoksissaan hän yhdisti symbolismin tyylitellyt muodot ja värit omaan kauneuskäsitykseensä. Klimt käytti maalauksissaan runsaasti kultaa ja hopeaa. Hänelle tunnusomaista oli muun muassa spiraalimaisten koristeluiden käyttö. Aikalaisissa Klimtin työt herättivät kauhistusta, sillä hän kuvasi alastomuutta ja seksuaalisuutta.

Klimtin tunnetuin maalaus on Suudelma vuosilta 1907-1908. Maalauksessa rakastavaiset syleilevät toisiaan. Teos esittää rakastavaisten kokeman minän menetyksen. Rakastavaiset on maalattu siten, että heistä on näkyvissä vain kasvot ja kädet.

Gustav Klimt kuoli 55-vuotiaana 6. helmikuuta 1918.