Mikä on elokuva-ala?

Elokuva-alaan kuuluvat elokuvatuotanto, elokuvien markkinointi ja levitys sekä esitystoiminta. Lisäksi alan piiriin katsotaan kuuluvan markkinointiviestinnällisiä toimintoja kuten televisiomainokset, musiikkivideot ja yritysten tarpeisiin tehdyt elokuvat.

Elokuvan tuotantoprosessi on pitkä. Sen perustan muodostaa käsikirjoittaja-tuottaja-ohjaaja–kolmikko, joka työskentelee yhdessä käsikirjoitusvaiheesta lähtien. Ennen varsinaista kuvausvaihetta elokuvalle valitaan ohjaaja, näyttelijät, miljöö jne. sekä huolehditaan rahoituksesta. Kuvausvaiheen jälkeen kuvattu materiaali pitää editoida sekä leikata, ja siihen lisätään äänitehosteet. Markkinointiin keskittyneet tahot hoitavat osuuttaan jo kuvausvaiheessa.