Miten lama vaikutti ammattien määrään?

Ennen 80-lukua oli normaalia, että samassa työpaikassa viihdyttiin vuosikymmenestä toiseen. Tuohon aikaan työkokemus rinnastettiin opintoihin tasavertaisemmin ja monelta puuttuikin kokonaan tuo varsinainen koulutustausta omaan työhön. Työ opittiin sitä tekemällä ja tekemistä arvostettiin.

Lama sekä sen mukanaan tuoma pätkätyökulttuuri ja muu epävarmuus työmarkkinoilla synnyttivät kovemman kilpailun työpaikoista. Työkokemuksen arvostus laski ja koulutustaustan merkitys nousi suuremmaksi. Työn kysyntä ja tarjonta eivät olleet enää tasapainossa, vaan työpaikkojen määrät vähenivät ja monet ennen vakinaisena pidetyt työt muuttuivat tilapäisiksi. Taloudellisen tilanteen epävarmuudet ja vaihtelut muovasivat määräaikaisille työsuhteille tilaa yhä useammilla sektoreilla ja tämä tila tuntuu jääneen pysyväksi.

Joskus uuden ammatin hankkiminen tulee ajankohtaiseksi esimerkiksi työttömyyden aikana, kun oma ala tuntuu kuolleelta, tai oma kouluttautuminen riittämättömältä. Toisaalta nykyajan nuori työvoima tuntuu jo usein opiskeluaikanaan varmistavan työllistymistään ainakin muutaman eri alan opinnoilla.