Hyvät työntekijät liikkellä syksyllä

Syksyllä alan etsiä uutta työpaikkaa! Se on toteamus, jonka voi lausua minkä tahansa yrityksen asiantuntija. Kokemuksen mukaan juuri syksy on se aika, jolloin työntekijät ovat valmiita liikkumaan ja myös rekrytointiyrityksissä se tiedetään.

Työntekijän kannalta

Kesä antaa mahdollisuuden kypsytellä mielessä radikaalia tai pienempääkin muutosta. Syksy tarkoittaa uusien projektien alkamista. Näin on sekä nykyisessä, että mahdollisessa uudessa työpaikassa.

Koska hyvät työntekijät ovat yritykselle arvokkaita, niin heistä pidetään myös kiinni. Heidän ei ole pakko lähteä työstä, joka on kenties hyvin palkattu ja jossa heitä arvostetaan. Syksy on heillekin hyvä aika lähteä, kun se päätös on tehty, koska mahdollisuuksia on silloin eniten tarjolla.

Työnantajan kannalta

Ennen kesää on tehty suunnitelmat syksyn varalle. Tiedetään mitä tarpeita on ja ollaan valmiita aloittamaan uudet projektit. Kesälomien jälkeen on aika suunnitella tai suunnitteluttaa työpaikkailmoitukset ja julkaista ne esimerkiksi syyskuun alussa.

Vaikka syksyllä on paljon ilmoituksia, niin hyvin tehty ilmoitus ei huku massaan. Juuri ilmoitusten suuri määrä houkuttelee syksyisin myös työn etsintään. Työnantajan tuleekin varautua siihen, että hakemuksia lähetetään paljon ja niiden käsittelyyn on varattava aikaa. Hyvän käytännön mukaan hakijoille myös ilmoitetaan mahdollisimman pian, jos heitä ei valita tehtävään. Negatiivista palautetta ei saa jättää tekemättä, koska asiallinen ilmoitus antaa hyvän kuvan yrityksestä.

Valinnan tekemiseen tulee varautua etukäteen niin, että mahdolliset testiasiat on sovittu etukäteen rekrytointiyrityksen kanssa.