Mitä tehtäväkierto ja sijaisuus tarkoittavat?

Tehtäväkierrolla tarkoitetan työntekijän tilapäistä työskentelyä jossakin muussa tehtävässä tai toimessa kuin omassaan. Tavallisesti tehtäväkierron kohteena olevat toimet liittyvät toiminnallisesti työntekijän nykyiseen tai suunniteltuun toimeen. Tehtäväkierto soveltuu kehittämismuodoksi missä tahansa työsuhteen vaiheessa.

Mitä sijaisuudella tarkoitetaan?

Sijaisuudella ymmärretään työntekijälle kuuluvaa velvollisuutta hoitaa toisen työntekijän tointa sinä aikana, kun tämä itse on tilapäisesti estynyt hoitamasta sitä. Tämä velvollisuus todetaan yleensä toimen- tai tehtävänkuvassa, mutta siitä voidaan sopia muutoinkin. Sijaisena toimisen olisi kuitenkin perustuttava henkilösuunnittelun yhteydessä tehtävään sijaissuunnitteluun, jonka avulla pyritään varmistamaan organisaation kitkaton toiminta kaikissa tilanteissa. Sijaisuuksia kannattaa samalla käyttää hyväksi myös henkilöstön kehittämisessä.