Kuinka turvata yrityksen toiminnan jatkuvuus?

Yritystä saattaa kohdata monet ongelmat, jotka uhkaavat toiminnan jatkuvuutta. Koska uhkia on monenlaisia, niihin tulee varautua eri tavoin. Tärkeää on tunnistaa mahdolliset ongelmat ja laatia suunnitelma niiden varalle. Kriittisiä kohteita tulee tarkastella niin henkilöstön näkökulmasta kuin aineelliset asiat huomioon ottaen. Aineellisia vahinkoja voi aiheutua esimerkiksi vesivahingoissa sekä luonnonkatastrofien ja tulipalon vuoksi. Näihin voi varautua vakuuttamalla omaisuus sekä huolehtimalla vakuutuksen riittävyydestä. Henkilökunnassa on yleensä muutamia avaintyöntekijöitä, joiden irtisanoutuminen voi hetkellisesti vaikeuttaa yrityksen toimintaa - näin on usein pienissä, erikoisosaamista vaativissa yrityksissä. Huolehtiminen henkilöstöstä vähentää riskiä menettää tärkeitä työntekijöitä.

Jatkuvuutta turvataan myös tuotekehityksellä. Harva yritys voi toimia samoin periaattein vuodesta toiseen ilman, että tuotteita, palveluita tai markkinaryhmiä tarkastetaan toiminnan eri vaiheissa. Yrityksen johdolla tulee olla näkemystä yrityksen kehittämisen linjoista sekä suunnasta, ja kyky ohjata yrityksen toiminta oikeaan suuntaan henkilöstöä tarvittaessa kouluttaen. Uudistuminen on nykypäivänä enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikka sen tunnistaminen ja toteuttaminen onkin haastavaa jopa pitkään alalla toimineille yrittäjille.