Mitä tarkoittaa portinvartija?

Nimityksellä portinvartija on useita eri merkityksiä riippuen asiayhteydestä, jossa sitä käytetään. Esimerkiksi tietoliikenteessä portinvartija-käsite liittyy laitteisiin. Tässä yhteydessä käytetään yritysten tiedon hallinnan tutkimuksissa jo pitkään tunnettua portinvartijan (gatekeeper) käsitettä, joka tarkoittaa tiettyjä henkilöitä organisaation ja ulkopuolisen tietomaailman rajapinnassa.

Pääsääntöisesti portinvartijoiden voi nähdä liittyvän melko suuriin organisaatioihin tai tutkimus- ja kehitysorganisaatioihin, mutta myös pienemmät yritykset tarvitsevat tämäntyyppisiä henkilöitä menestyäkseen. Lisäksi joillekin henkilöille muodostuu samantapaisia rooleja myös tiimien tai ryhmien sisällä. Näissä yhteyksissä korostuu erityisesti informaatiokanavien avoimuus. Portinvartijoita voi olla monissa henkilöstöryhmissä, esimerkiksi organisaation johdossa tai tutkimus- ja kehitystoiminnassa. He eivät yleensä ole saaneet tehtäväänsä määriteltynä, vaan se on tullut heille heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella.

Kuka on portinvartija?

Portinvartijat ovat niitä henkilöitä, jotka tuovat uutta tietoa yrityksiin. Heidän tarkoituksenaan ei siis ole vain toteuttaa määrättyjä työtehtäviä ja työaikaa, vaan he ovat valmiita panostamaan asioihin oma-aloitteisesti. Portinvartijat seuraavat oman alansa kehitystä poikkeuksellisen tarkasti. He kykenevät lukemaan tavanomaista enemmän ja hankkimaan tietoa asioista, joita yritys tai organisaatio tarvitsee toiminnassaan. Toisaalta portinvartijat voivat olla myös henkilöitä, joilla on poikkeuksellisen vahva yhteistyöverkosto organisaationsa ulkopuolelle. Myös tämä mahdollistaa tavanomaista paremmat tiedonsaantimahdollisuudet. Tehokkaimmillaan portinvartijatyyppi on silloin, kun hänessä yhdistyvät sekä lukemis- ja tiedonhankintakyky että kattava yhteistyöverkosto.

Portinvartijan merkitys

Portinvartijat ovat erityisen tärkeitä organisaation osaamisen kehittymisen kannalta. Heidän henkilökohtainen oman alansa osaaminen on syvälle menevää ja heillä on merkittävä rooli yrityksen inhimillisen pääoman kasvattamisessa. Mikäli heidän organisaatioon tuomansa tieto saadaan levitettyä organisaation sisällä, sitä voidaan hyödyntää organisaation tuotteiden ja toimintojen kehittämisessä sekä uusien innovaatioiden syntymisen edistämisessä. Sen takia organisaatioiden tuleekin huolehtia sisäisten asioiden järjestämisestä siten, että tällaisten henkilöiden kyvyt saadaan esiin ja heidän tuomaansa tietoa voidaan hyödyntää laajalti. Ensimmäinen tehtävä yrityksille kuitenkin on tunnistaa palveluksessaan olevat henkilöt, jotka ovat portinvartijan ominaisuuksilla varustettuja.

Portinvartijatyyppisen henkilön menettäminen voi olla yritykselle suuri menetys ja kaikkein pahinta on se, jos sama henkilö siirtyy kilpailevan organisaation palvelukseen ja antaa panoksensa toiselle organisaatiolle. Siksi myös heidän asianmukainen palkitseminen tulisi huomioida.