Tunnustusta henkilökunnalle

Monessa yrityksessä jaetaan vuosittain tunnustusta ansioituneille työntekijöille. Yleensä ansiomerkin ja erityisen lahjan saavat 20, 30 tai kenties 40 vuoden palveluksen jälkeen. Erityisen huomion kohteena ovat eläkkeelle jääneet henkilöt. Merkkien jako on yleensä juhlava tilaisuus puheineen ja mahdollisesti musiikkiesityksineen.

Vapaampia juhlan aiheita ovat esimerkiksi yrityksen merkkivuodet, joita voidaan juhlia monenlaisin tilaisuuksin. Kauppa hemmottelee kuluttajaa erikoistarjouksin, teollinen yritys saattaa kutsua henkilökunnan perheenjäsenetkin juhlaan mukaan. Kaiken kaikkiaan merkkivuosi tuo yrityksille paitsi juhlintaa myös lisää näkyvyyttä.