Mitä on kulttuurienvälinen viestintä?
Kulttuurienvälinen viestintä on viestintää eri kulttuureista tulevien ihmisten välillä. 1970-luvulta alkaen kulttuurienvälinen viestintä on ollut yliopistollinen oppiaine Yhdysvalloissa, josta se 1980-luvulla saapui Eurooppaan.
Raimo Halinojan (1996) mukaan ”Kulttuuri on laajasti ottaen käsitettävä niiden arvojen, tapojen ja perinteiden muodostamaksi kokonaisuudeksi, jonka tietyn yhteisön ihmiset ovat ympärilleen ajan myötä luoneet.” Kulttuuri on kansallista, etnistä tai alueellista. Kulttuuri-käsitteellä voidaan viitata myös eri ikäryhmien, sukupuolten tai organisaation tapaan toimia. Kulttuuria ovat esimerkiksi tavat, kieli ja vaatetus. Kulttuurin muotoja ovat myös muun muassa ulkoisia merkkejä vaikeammin havaittavat arvot, asenteet tai uskomukset.Oppiaineena suhteellisen uuteen ja monitieteiseen kulttuurienväliseen viestintään liittyvät läheisesti muiden muassa yksilöjen välinen, organisaatio- ja joukkoviestintä sekä antropologia, kielitiede ja psykologia. Kulttuurienvälisen viestinnän tutkimus keskittyy vuorovaikutukseen ja ihmisten välisiin suhteisiin. Havainnointi ja tulkinta, kieli, sanaton viestintä ja kulttuuriset arvot ovat keskeisiä kysymyksiä. Myös kysymykset identiteetistä ja sopeutumisesta ovat osa tutkimusalueita. Kulttuurienvälisen viestinnän tutkimusta hyödynnetään mm. monikulttuurisissa työorganisaatioissa.
Kulttuurienvälinen kompetenssi eli pätevyys tai tehokkuus edellyttää sopeutusmiskykyä ja valmiutta toimia monenlaisten ihmisten kanssa. Tärkeitä ominaisuuksia ja taitoja ovat toisen ihmisen huomioon ottaminen, joustavuus sekä viestintä- ja kulttuuriherkkyys. Monikulttuurisessa työelämässä on tärkeää jakaa tietoa ja kokemuksia ja pyrkiä myötävaikuttamaan koko työyhteisön oppimiseen. Huumorintajun ja kärsivällisyyden rooli muodostuu tärkeäksi erityisesti haasteellisissa ja monimutkaisissa vuorovaikutustilanteissa.
Haasteellisuutta lisäävät tutkimusten mukaan esimerkiksi erilaiset aikakäsitykset tai kulttuurisidonnaiset näkemykset sosiaalisesta arvojärjestyksestä ja vallan jakautumisesta. Sukupuoliroolien joustavuus vaihtelee kulttuureittain, samoin käsitykset yhteisten sääntöjen noudattamisesta tai soveltamisesta tilannekohtaisesti. Yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä painotetaan eri tavoin eri kulttuureissa. Sanallinen ja sanaton viestintä eivät myöskään aina kohtaa erilaisten kulttuurisidonnaisten viestintätyylien keskellä kasvaneiden yksilöiden kesken.
Oman kulttuurin näkeminen yksiselitteisenä totuutena lisää ongelmatilanteiden muodostumisen mahdollisuutta. Henkilökohtaisten rajojen ja mahdollisuuksien tunnistaminen lisää kulttuurienvälistä kompetenssia niin työelämässä kuin sen ulkopuolella. Samalla kuitenkin korostuu joustavuuden merkitys; tiukkarajainen identiteetti on haavoittuvaisempi kuin sellainen, joka on valmis sopeutumaan vaihteleviin ympäristöihin ja tilanteisiin. Kulttuurienvälisen kompetenssin kehittyminen voidaan nähdä jatkuvana kasvuprosessina, joka parhaimmillaan rikastuttaa ja kehittää yksilöjen ja yhteisöjen välistä vuorovaikutusta kaikissa kohtaamistilanteissa.