Mikä on papilloomavirus?

Papilloomavirustartunta on ihmisten keskuudessa hyvin yleinen. Viruksia tunnetaan yli sata. Hyvänlaatuiset papilloomat aiheuttavat sukuelimiin kondyloomia. Nämä ovat visvasyyliä, jotka tartunnan saanut näkee itsekin sukuelimiä tarkastellessaan. Pahanlaatuiset papilloomat ovat viruksia, jotka altistavat kohdunkaulansyövälle ja niitä ei voi havaita itse paljain silmin. Nämä virukset pystytään itse asiassa jäljittämään vain papa-kokeella. Koska pahanlaatuiset papilloomat eivät aiheuta oireita, tartunnan saanut voi tartuttaa tietämättään tautia eteenpäin.

Mistä papilloomavirus tulee?

Tutkimusten valossa kahdeksan ihmistä kymmenestä saa papilloomavirustartunnan elämänsä aikana. Joskus viruksen kantaja ei itse edes tiedä asiasta, koska taudissa ei ole välttämättä minkäänlaisia oireita ja kaiken lisäksi se parantuu omia aikojaan. On kuitenkin mahdollista, että papilloomavirus pesii elimistössä kokonaisen vuodenkin ilman että viruksen kantaja tietää asiasta yhtään mitään. Usein papilloomaviruksen alkuperä, eli se mitä kautta virus on löytänyt tiensä elimistöön, voi jäädä hämärän peittoon.

Naisille onkin suositeltavaa käydä säännöllisesti papa-kokeessa, jotta asiaa voidaan tarkkailla. Joskus elimistössä majaileva virus voi hyvinkin aktivoitua milloin vain. Kohdunsuulta löydetty papilloomavirus on todennäköisimmin tarttunut yhdynnän kautta. Sen sijaan ulkosynnyttimien alueella havaittu virus on voinut tulla esimerkiksi yleisen saunan lauteilta tai wc-istuimesta. Mikäli paljaat limakalvot koskettavat toisiaan jossakin vaiheessa sukupuoliyhdyntää, kondomillakaan ei pysty näin välttämättä estämään tartuntaa.

Elimistö taistelee sitkeästi virusta vastaan ja voittaessaan taistelun virus kaatuu ja elimistöön jäävät vasta-aineet. Joskus papilloomavirus voi kuitenkin voittaa tuon kovan taistelun, jolloin viruksen alulle laittamat kasvaimet voivat nousta näkyviin tai vaikkapa edetä solumuutoksina syöväksi saakka.

Papilloomavirus ennen raskautta tai sen aikana

Koska pahanlaatuisia papilloomaviruksia ei taudin kantaja itse asiassa edes huomaa, nainen saattaa olla jo raskaana, kun virus vasta havaitaan rutiinitarkastusten yhteydessä. Solumuutokset kehittyvät myös raskauden aikana. Kaikkein parasta olisi, jos nainen tarkistuttaisi tilanteen jo ennen suunniteltua raskautta, jotta saadaan asiasta varmuus. Mikäli papilloomavirus havaitaan kuitenkin vasta raskauden alettua, ulkosynnyttimien kondyloomia on mahdollista hoitaa laserilla, mutta ei lääkkein. Lääkeaineet voivat imeytyä verenkiertoon ja vaikuttaa haitallisesti sikiöön.

Jos papilloomavirus havaitaan ennen suunniteltua raskautta papa-kokeen kautta, voidaan viruksen etenemistahti määritellä ja sopia asianmukaisesta hoidosta. Jos kyseessä on hitaasti etenevä virus, hoitoa ei tarvitse välttämättä aloittaa pariinkaan vuoteen, vaan nainen voi käydä lävitse raskausajan ja synnytyksen normaalisti ennen hoitoihin siirtymistä.