Mitä on raskauden aikainen aamupahoinvointi?

Aamupahoinvointi on hyvin usein ensimmäinen oire raskauden alkamisesta. Yleensä pahoinvointia esiintyy 12-16 viikon ajan. Tämä oire voi alkaa jopa hieman ennen ensimmäisten kuukautisten poisjäämistä. Syy tähän reaktioon on hormonitoiminnan lisääntyminen. Omaa vointiaan on syytä tarkkailla. Mikäli pahoinvointikohtaukset ovat hyvin voimakkaita, ne saattavat vaatia lääkehoitoa tai sairaalahoitoa. Nimenä aamupahoinvointi on harhaanjohtava, sillä vuorokauden ajasta riippumatta huonovointisuutta voi esiintyä joko oksenteluna, huimauksena tai näön hetkellisenä sumentumisena.

Aamupahoinvointiin voi liittyä muitakin oireita; päänsärkyä, itkuherkkyyttä, väsymystä, mielialan vaihteluita ja joskus hyvinkin voimakkaita tunnereaktioita. Oireisiin on hyvä suhtautua rauhallisesti ja tarvittaessa hakea apua ja tukea neuvolasta.

Helpotusta pahoinvoinnista kärsivälle

Pahoinvoinnin helpottamiseen ja enneltaehkäisyyn on monia keinoja. Ravinnolla ja ruokailutottumuksilla on suuri merkitys hyvinvoinnille. Raskasta ja rasvaista ruokaa on syytä syödä niukasti. Pitkin päivää nautittu terveellinen ruoka ja kevyet välipalat pitävät näläntunteen loitolla ja olon parempana. Liiallista makean syöntiäkään ei suositella, jos ei muutenkaan, niin ei myöskään raskauden aikana. Raskaana olevan tulee nauttia kohtuullisia annoksia ravitsevaa syötävää, näin sekä äidin että lapsen olo kohenee. Pahoinvointia voi helpottaa myös yrttien avulla. Esimerkiksi piparminttu, kamomilla ja inkivääri helpottavat huonovointisuutta ja ovat turvallisia käyttää. Niistä ei ole haittaa kummankaan terveydelle.

Jos pahoinvointi ajoittuu pääosin aamuihin, voi kokeilla seuraavaa. Ennen vuoteesta nousua syö kevyen aamupalan: mehua, paahtoleivän viipaleen tai vaikka voileipäkeksin. Syönnin jälkeen voi vielä levätä hetken ja nousta sitten rauhallisesti ylös. Liikunnan merkitystä ei myöskään sovi unohtaa. Säännöllinen liikunta vaikuttaa suotuisasti raskauden kehittymiseen ja vähentää myös huonovointisuutta. Liikunnan harrastaminen virkistää sekä mieltä että kehoa. Pahoinvointia voidaan lievittää myös painelemalla vasemmassa ranteessa sijaitsevaa akupunktuurissa käytettävää akupistettä. Itämainen lääketiede on jo tuhansia vuosia sitten oivaltanut akupuktuurin käyttökelpoisuuden. Muutenkin erilaisia rentouttavia hoitomenetelmiä kuten hierontoja kannattaa kokeilla.

Kaikki äidit eivät kärsi pahoinvointioireista, joillakin oireet ovat hyvin vähäisiä. Jos pahoinvointi tuntuu valtaavan koko päivät ja joskus yötkin, käänny aina asiantuntijan puoleen. Monenlaista apua on saatavilla. Älä anna aamupahoinvoinnin viedä ainutlaatuista mahdollisuuttasi nauttia uuden elämän kasvamisesta.