Mitä kaksosraskaus tarkoittaa?

Kun raskaana oleva nainen saa kuulla odottavansa kaksosia, tunnelmat voivat vaihdella valtavasta yllättyneisyydestä, kauhusta ja epätoivosta riehakkaaseen onnentunteeseen saakka. Onhan perheeseen tulossa yhden vauvan sijaan kaksi vauvaa yhdellä kertaa, joten tilanteen sulattelu vie oman aikansa. Tunnelataus tasoittuu joka tapauksessa ja asiaan sopeutuu ennen pitkää.

Kaksosraskaudessa kyse voi olla usein aivan pelkästä sattumasta. Jos äidin puolella suvussa on kaksosia, kaksosraskauden todennäköisyys kasvaa. Hedelmöityshoidot ja niiden ohella käytettävät hormonihoidot ovat osaltaan lisäämässä kaksosraskauden mahdollisuutta. Kun hedelmöitys on tavallinen, yksi miehen siittiö ja yksi naisen munasolu yhtyvät, mutta kaksosraskaudessa naiselta irtoaakin kaksi munasolua, joista molemmat hedelmöityvät. Näin saavat alkunsa epäidenttiset kaksoset. Identtiset kaksoset syntyvät sen sijaan siten, hedelmöitynyt munasolu jakaantuu alkuvaiheessa kahteen osaan ja molemmat puoliskot kehittyvät erillisiksi alkioiksi.

Kaksosraskaus on odotusta siinä missä yhdenkin lapsen odotus. Odottajan elimistö kuormittuu kuitenkin enemmän kaksosraskaudessa, joten useimmiten myös odottajan pienet vaivat ovat runsaslukuisempia ja oirehdinta on monissa asioissa raskauden eri vaiheissa paljon suurempaa. Naisen koko elimistö toimii tehostetummin, kun kohdussa on kaksi vauhdikkaasti kehittyvää pienokaista yhden sijaan.

Kaksosraskaudessa alun pahoinvointi voi saada kaksinkertaiset mittasuhteet ja väsymys tuntua kaksinverroin pökerryttävämmältä. Samoin raskausmyrkytysriski on suurempi kuin yhtä lasta odottavalla. Kaksosraskaudessa odottajan maha kasvaa nopeammin kuin silloin, kun kohdussa on vain yksi lapsi kehittymässä. Suonikohjuja ja raskausarpia saattaa tulla monin verroin enemmän kuin yhden lapsen odottajalle. Myös odottajan jalat saattavat kipeytyä helposti. Sydän saattaa tykyttää kiivaasti jo pienimmänkin ponnistelun tuloksena. Kaksosraskaudetkin ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä, eli kaksosten odottajissa on toki niitäkin, joilla ei edellä mainittuja vaivoja ole juurikaan. Heillä olo tuntuu kaikin puolin mainiolta muutenkin raskauden loppuvaiheisiin saakka.

Olipa odottajan olo sitten kuinka mainio tahansa, kaksosraskaus luetaan aina poikkeuksetta riskiraskaudeksi. Siksi raskaana olevaa seurataan hyvin tiivisti. Tavallisesti ensimmäinen käynti äitiyspoliklinikalla olisi suotavaa ajoittaa 18-24 raskausviikon paikkeille. Sen jälkeen tarkastuksia jatketaan neljän, kahden ja loppuvaiheessa viikon välein. Tarkastuskäyntien aikana seurataan sikiöiden kasvua ja kehitystä. Sikiöiden liikkumista kohdussa voidaan seurata ultraäänellä. Myös lapsiveden määrää tarkkaillaan. Jonkun lääkärin mielestä voi olla tarpeen tutkia myös veren virtausta, nauhoittaa sikiöiden sydänääniä tai ottaa näytteitä istukasta tai lapsivedestä.

Äitiyspoliklinikan tutkimukset ovat tärkeitä, mutta myöskään neuvolan tarkastuskäynnit eivät jää paitsioon. Neuvolakäynneillä raskaana oleva saa paljon tärkeää tietoa. Hänen vointiaan seurataan säännöllisin toimin, kuten punnituksin, verenpaineen mittauksin ja virtsakokein. Epäilyttävät tulokset varottavat rutiinitoimien valossa mahdollisesta raskausmyrkytyksestä, joka saattaa vaivata kaksosraskaudessa vielä useammin kuin yhtä lasta odottavilla naisilla. Raskausmyrkytykseen hoitona on yksinkertaisesti vain lepo. Usein kaksosia odottavat naiset joutuvat kuitenkin jopa sairaalahoitoon korkean verenpaineen tai kohonneiden maksa-arvojen takia.

Suurimpana riskitekijänä kaksosraskaudessa voidaan pitää ennenaikaista synnytystä. Tila kohdussa voi käydä kahdelle vauvalle yllättäen hyvin ahtaaksi, lapsivesi saattaa mennä ja synnytys saatetaan joutua käynnistämään hyvinkin varhaisessa vaiheessa. On melko yleistä, että kaksosten odottaja jää sairaslomalle 28-30 raskausviikon paikkeilla ennenaikaisten supistuksien takia. Voidaan sanoa, että kaksoset syntyvät tavallisesti muutama viikko ennen laskettua aikaa. Kaksosraskauden edettyä viikolle 37, synnytyksen toivotaan yleensä käynnistyvän itsestään raskausviikkojen 37-40 paikkeilla.

Kaksosten synnytys voi tapahtua alateitse, mikäli vauvat ovat kohdussa omissa lapsivesipusseissaan ja ainakin toinen vauvoista on tulossa pää edellä. Juuri näin asia onkin tavallisimmin. Kaksosten synnytys alateitse tapahtuu aina synnytyssängyssä, eikä synnyttäjä pääse kokeilemaan erilaisia synnytysasentoja. Kolmannes kaksosvauvoista syntyy keskosina, mutta onpa kaksosvauvoissa niitäkin, jotka painavat yli neljä kiloa. Tavallisimmin kaksoset painavat keskimäärin 2,5 kg syntyessään. Voidaankin sanoa, että kaksosvauvat ovat painoltaan normaalisti noin kilon pienikokoisempia, kuin yksin maailmaan tulevat vauvat.